Faniarmeijalle lohtua: Wintersun askarteli ”välityönään” oman versionsa Neljästä vuodenajasta

Wintersun
The Forest Seasons
Nuclear Blast

Jari Mäenpään Wintersun on hämmentävä yhtye. Sillä on vain pari julkaisua, mutta valtava, kaikkialle maailmaan ulottuva faniarmeija, jota se on pitänyt odottamassa myyttisiin mittasuhteisiin kasvanutta Time II -albumia jo viisi vuotta. Wintersun pysyy otsikoissa enimmäkseen keulahahmonsa suuruudenhullujen visioiden ansioista: milloin tarvittaisiin levy-yhtiöltä uutta tietokonetta tulossa olevan levyn massiiviseksi kasvaneen raitamäärän käsittelemiseen ja milloin puolestaan kokonaan uusi studio, saunoineen päivineen. Viimeksi mainitun hankkimiseen valjastettiin kansainväliseksi vitsiksi asti kasvanut joukkorahoitusprojekti, mutta siltäpä vain näyttää että sokeasti lojaali faniarmeija on valmis rahoittamaan bändille vaikka uuden studion Time II:n käsiinsä saadakseen.

Kuulija haudataan eeppiseen informaatiovyöryyn 53 minuutin ajaksi, kaikkea ei pysty mitenkään kerralla prosessoimaan.

Mainitun joukkorahoitusprojektin täkynä on nelibiisinen ”välityö” The Forest Seasons. Mäenpää kutsuu sitä ilmekään värähtämättä omaksi versiokseen Neljästä vuodenajasta. Taas pilkkakirveitä naurattaa.

The Forest Seasonsia kuunnellessapa ei naurata. Albumin majesteettisuus pistää hiljaiseksi. Se on hirmuinen järkäle – kuin samaan pakettiin niputettaisiin mainittu Neljä vuodenaikaa, Nightwishin kirkasotsaisuudella järkevyyden rajat haastava kunnianhimoisuus ja Dimmu Borgirin paisutellut mörkömetallisinfoniat. Kuulija haudataan eeppiseen informaatiovyöryyn 53 minuutin ajaksi, kaikkea ei pysty mitenkään kerralla prosessoimaan. Paisuteltua sankariheviä, massiivisia orkestrointeja ja nokkelia, laakista korvien väliin jumittavia sävelteemoja milloin metsäisen folkin tunnelmin, milloin taas mustan metallin keinoin. Kuivaa rääkylaulua, miehekkään komeaa puhdasta hoilotusta ja tunnelmallisesti maalailevia kuoroja. Elämää, kuolemaa, luontomystiikkaa, taruolentoja ja naiiviutta, josta ei tiedä sopiiko se edes aikuisen suomalaisen miehen suuhun. Musiikillista megalomaniaa ja sen täysin oikeuttavaa vastaanlaittamatonta neroutta. Kuulija viedään elämänsä matkalle, eikä vain kerran vaan kahdesti, kymmenen tai sata kertaa – jokainen kuuntelukerta on hiljentävä elämys.

Forest Seasonsin jälkeen kaikki muu kuulostaa näpertelyltä… Jos tämä on muka välityö, mitä ihmettä Time II voi olla?

Mäenpään lahjakkuus on pelottavaa.