WINTERSUN: Wintersun

Arvio julkaistu Soundissa 08/2004.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Wintersun on taannoin Ensiferumista kytkintä nostaneen Jari Mäenpään projekti, jonka hän on toteuttanut Rotten Soundissa vaikuttaneen rumpalin Kai Hahdon kanssa. Mäenpää on tehnyt omaa musiikkiaan jo ennen liittymistään Ensiferumiin ja erotessaan hän ilmoittikin, että oma musiikki ajaa Ensiferumin ohi.

Arvio

WINTERSUN
Wintersun
Nuclear Blast

Wintersun on taannoin Ensiferumista kytkintä nostaneen Jari Mäenpään projekti, jonka hän on toteuttanut Rotten Soundissa vaikuttaneen rumpalin Kai Hahdon kanssa. Mäenpää on tehnyt omaa musiikkiaan jo ennen liittymistään Ensiferumiin ja erotessaan hän ilmoittikin, että oma musiikki ajaa Ensiferumin ohi. Tästä syystä Wintersun varmasti jakaa mielipiteitä jo lähtökohtaisesti, koska osalle Ensiferumin faneja yhtyeen tekemät ratkaisut tuntuivat vaikeilta ymmärtää.

Wintersunin levyyn kannattaa tarttua avoimin mielin. Mäenpää ja Hahto päräyttävät levynsä käyntiin melkoisen voimametallirynnistyksen turvin, mutta pian selviää, mistä levyssä oikeastaan on kysymys. Mäenpäällä on oivallinen kyky yhdistää voimametallia melodiseen blackiin, jossa ei kaihdeta täysin perinnemusiikinkaan vivahteita.

Kappaleiden eräs merkittävä piirre on siinä, että niissä ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Sävellyksissä ei sorruta yltiöpäiseen rönsyilyyn. Pikemmin Mäenpää tuntuu noudattaneen jonkinlaista minimalismin ohjenuoraa, mutta on silti uskaltanut päästää löysää juuri sen verran kuin kappaleet tarvitsevat. Erityisen vapautuneesti Mäenpää temmeltää rikkaiden melodioiden parissa.

Wintersunin on mainostettu tulevan maasta, jossa talvet ovat pitkiä ja kylmiä. Juuri talven kirpeys ja pakkasen purevuus ovatkin osuvia mielikuvia yhtyeen sävellysten punaisesta langasta. 

Lisää luettavaa