Suurin onnistuminen Feiledin kakkoslevyllä on HIM-vaikutteiden melko täydellinen karistaminen. Yhtye onkin uusiutunut miehistöltään täysin pääjehu Anton Laurilaa lukuun ottamatta. Ensisingleksi rohkeasti valittu The Cure -laina Just Like Heaven laukataan kiireesti läpi powerpoppina, mutta se ei aiheuta ihastusta saati vihastusta. Kertoo paljon levyn iskevyydestä, jos kyseessä on sen mieleen jäävin hetki.
Testify on heikko esitys. Energisimmillään se tavoittaa muutamin paikoin aitoa innostusta, mutta suurimman osan aikaa levy vain kulkee tusinarockbiisistä toiseen ja tuntuu loputtoman pitkältä. Henkisesti raskaimpia kuunteluhetkiä ovat mahtipontiset balladit, joista on onnistuttu karsimaan kaikki tunne, ja jotka paljastavat Antonin persoonattomuuden laulajana. Parasta levyssä on kitarasoundien rohkea käyttö ja ajoittainen pyrkimys kohti epätavallisia sovitusratkaisuja.
Feiledin eksynyt olemus kiteytyy levyn nimibiisillä, jonka sovitukseen on tungettu surinakitaroita, diskokomppia, dramaattista tunnelmointia ja hevijyräystä. Epäilemättä levyn tarkoitus on esitellä Antonin monipuolisuutta ja vahvaa näkemystä, mutta sen sijaan Testifylla esittäytyy epävarma ja keskeneräinen rockbändi, jolla on kovin kalpea oma ilme.