FFS: FFS

FFS
FFS
Domino

Otetaan indiehuuman hekuman huipulla 11 vuotta sitten paistatellut skottinelikko Franz Ferdinand ja yhdysvaltalainen taidepopkonkariyhtye Sparks. Näin meillä on edessämme FFS.

Kiinnostavia seikkoja riittää. Kuuluuko FFS-levyssä enemmän Alex Kapranosin vai Maelin veljesten kädenjälki? Tuntuuko musiikki päälleliimatulta ja kädenlämpöiseltä vai timanttisen tanssittavalta taidepopilta?

Levyn kuuntelun jälkeen päällimmäiseksi jää ajatus siitä, että tämä olisi ollut erittäin kova juttu kymmenen vuotta sitten. Nyt, vuonna 2015, se tuntuu pääasiassa yritykseltä saada Franz Ferdinand nousemaan relevantiksi nimeksi – Sparks on kannuksensa jo ansainnut 40-vuotisen uransa aikana.

John Congletonin (St. Vincent, The Walkmen, David Byrne) tuottama albumi on parhaimmillaan riehakas ja teatraalinen. Levyn päättävä Piss Off on terhakka ralli, Johnny Delusional tuo esiin molempien kokoonpanojen parhaita puolia ja Police Encounters rullaa lähes yhtä vastustamattomasti kuin Franz Ferdinandin debyyttilevyn singlehitit. Taiteellisen paatoksellinen Collaborations Don’t Work -balladi hymähdyttää jo pelkällä nimellään.

FFS:llä on havaittavissa ajoittain yliyrittämistä ja siitä johtuvaa rentouden puutetta, mutta parhaimmillaan se on toimiva albumi.