FLIGHTCRANK: Beyond All Reasonable Doubt

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2001.
Kirjoittanut: Jorma Jortikka.
Leeroy Thornhill tunnettiin vielä pari vuotta sitten Prodigyn kuminivelisenä tanssijana, joka muistutti hurjannäköisestä ryhmästä eniten normaalia ihmistä. Vuosi sitten hän kyllästyi yhtyeen teollisuusteknoon ja lähti toteuttamaan muutaman vuoden aikana kertyneitä ideoitaan Flightcrank-nimellä.

Arvio

FLIGHTCRANK
Beyond All Reasonable Doubt
Copasetik

Leeroy Thornhill tunnettiin vielä pari vuotta sitten Prodigyn kuminivelisenä tanssijana, joka muistutti hurjannäköisestä ryhmästä eniten normaalia ihmistä. Vuosi sitten hän kyllästyi yhtyeen teollisuusteknoon ja lähti toteuttamaan muutaman vuoden aikana kertyneitä ideoitaan Flightcrank-nimellä.
On helppo huomata, ettei Leeroyn soolomateriaali sopinut Prodigyn konseptiin, sillä Flightcrankin esikoisalbumilla on huomattavasti monipuolisempaa musiikkia. Useimpien laulujen perustana on simppeli hip hop -rytmi, jotka imee mukaansa mitä ihmeellisimpia ääniefektejä. Ajoittain hip hop kääntyy raskaaksi funkiksi ja syntikka pörisee kuin vanhaan moogiin luottavien konevelhojen käsittelyssä (What U Need). Ripauksen big beatia heittää laulukokoelmalle Inside Out ja lainakappale When I Get Famous muistuttaa särisevällä sähkökitaralla punkjuurista. Yllättävimmillään Leeroy on kuitenkin sinkkulohkaisussa Amazing ja Flipside-kappaleessa, joiden popmelodiat, toteutustapa ja maestron äänenväri tuovat mieleen Eagle-Eye Cherryn folkrenkutukset. Vaikka Leeroy yltääkin parhaimmillaan sielukkaaseen R&B-tunnelmointiin (Cheaper Than Stolen Goods) tai crooner-tyyliseen tulkintaan (Another Year), niin laulajaksi häntä ei voi varsinaisesti tuomita.
Jo Twisted -ep:llä avustaneen Lee Scratch Perryn lisäksi levyllä vierailevat Finley Quaye, joka jamittelee päätöskappaleessa Matchsticks sekä vielä tuntematon laulaja Charli Tucker, joka tunnelmoi hienosti parilla laululla. 

Lisää luettavaa