FOALS: Antidotes

FOALS
Antidotes
Transgressive

Hassusti nimetyt musiikin alalajit ovat oma mielenkiintoinen maailmansa. Kuinka monta erilaista etu- tai loppuliitettä esimerkiksi folkiin on jo lisätty? Musiikkilehdistö tietenkin keksii jatkuvasti uusia nimikkeitä ja kieli poskessa kierrättää vanhoja. Kuka muistaa vielä new wave of new waven? Ensimmäisen levynsä julkaisevaan Foalsiin on yhtyeestä kertovissa jutuissa ja arvioissa yhdistetty vanha termi mathrock, jota pitäisi kyllä jonkin verran muokata, sillä sen verran tanssittavaa meno on. Mathdance?

Antidotes on jo noteerattu vuoden parhaan debyytin kaltaisilla kehuilla, mutta hieman tiukemmin pitäisi hevosia pidellä. Vastahan tässä huhtikuuta elellään. Lupaavalta yhtye toki kuulostaa. Varsinkin levyn alkupuolisko pitää tiukasti otteessaan. Bloc Partyn, The Rapturen ja jopa The Curen mieleen tuova Foals nyökkäilee levyllä selkeästi myös Afrikan suuntaan. Kitaristi Jimmy Smithin pelkistetty ja hieman kömpelökin versio high­life-kitaroinnista on oikein piristävää kuunneltavaa. Levyn torvisovitukset ovat voimakkaasti afrobeat-henkisiä, ja niitä olisi kuullut mieluusti enemmänkin.

Kaiken tanssittavuuden ja kulmikkuuden seassa levyn tekstit jäävät pahasti jalkoihin. Ne toimivat yhden lauseen hokemisineen lähinnä rytmisenä elementtinä. Lyriikat ovat toki monelle toissijaisia siinä vaiheessa, kun tanssikengät kaivetaan kaapin perukoilta.