Andrew Hungin ja Benjamin John Powerin typerryttävästi nimetty Fuck Buttons on tehnyt viisivuotisen taipaleensa aikana pitkän matkan. Arvostetulta All Tomorrow’s Parties -festivaalilta vauhtia saanut kaksikko osoitti jo viimevuotisella Street Horrrsing -ensilevyllään, että miesvahvuuden ja metelin suhde voi olla kääntäen verrannollinen. Tarot Sportilla se luo höyrykoneen täsmällisyydellä puksuttavan runollisen avaruusmyrskyn, joka osoittaa pyörteisyyden keskelläkin ihailtavaa äänenhallintaa.
Näkemyksellisintä levyn mekaniikassa on sen konstailemattomuus: sekä postrockiksi kutsutun musisoinnin pikkunokkela rakenteellinen hienostelu ja tarpeeton käsitteellisyys että noise-kokeilujen itsetarkoituksellisesti korvia raastava splatter ovat tiessään, ja tilalla on technosti teksturoitua, maltillisesti varioivaa ja viivamaisen täsmällisesti etenevää tamppaamista. Lähimpiä vertailukohtia tuleekin etsineeksi välittömän viiteavaruuden ulkopuolelta – yksinkertaisuuden keskellä kekseliäästä krautrockista ja jopa housen älykkäimmistä mutaatioista – joiden vuotaminen digitaalisesti surisevaan soundiin on varmasti myös tuottaja Andrew Weatherallin kädenjälkeä. Kätilöä vähättelemättä äärirajoilleen venytetty, modernisoitu kuviointi paljastuu menneisyyttä vasten perimmiltään kotitekoiseksi.