FUTURE OF THE LEFT: Curses

Arvio julkaistu Soundissa 10/2007.
Kirjoittanut: ANTTI LUUKKANEN.

Tasaisin väliajoin marginaalista tupsahtaa Future Of The Leftin kaltaisia Amphetamine Reptile -yhtiön perintöä vaalivia bändejä, joita yhdistää into mahdollisimman rujoon grooveen ja Steve Albinin tavaramerkiksi muodostuneeseen tuottamatta jätettyyn soundimaailmaan.

Arvio

FUTURE OF THE LEFT
Curses
Too Pure

Tasaisin väliajoin marginaalista tupsahtaa Future Of The Leftin kaltaisia Amphetamine Reptile -yhtiön perintöä vaalivia bändejä, joita yhdistää into mahdollisimman rujoon grooveen ja Steve Albinin tavaramerkiksi muodostuneeseen tuottamatta jätettyyn soundimaailmaan. Kuten kotoinen Fun-yhtye on näyttänyt, höystämällä tämän asetelman kiihkolla ja mielipuolisella antaumuksella on jo selviytynyt voittajaksi. Fun sentään sai tuottajaksi itse Albinin, Cursesista ei ole ensimmäistäkään jännittävää anekdoottia kerrottavaksi, ellei sitten katso kokoonpanosta löytyvää kahta entistä McLusky-yhtyeen jäsentä sellaiseksi.

Walesin Cardiffista tuleva Future Of The Left todistaa esikoisalbumillaan, että kun lähtöpisteestä matkaan lähdettyään reissussa kerää tärkeilyä, oman nokkeluuden osoittelua ja ylemmyydentuntoista huumoria, on jälki siivotonta. Jos jannut vain pistäisivät haisemaan, tuuttaisivat venkoilunsa vammoja säästämättä, olisi levyllä jotain toivoa. Jankuttavalla keskitempolla pikkusievistely ja teennäisen kimittävä laulu vain korostuvat.

Jos nämä kolme ilveilijää olisivat kotoisin Espoosta, he olisivat teekkareita.

Lisää luettavaa