GANDALF: Rock Hell

Arvio julkaistu Soundissa 02/2001.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Levy-yhtiön julkaisupolitiikasta johtuen rajusti siirretty Rock Hell merkitsee Gandalfille yllättävän pitkälle menevää hyökkäystä rockimman musiikin pariin. Mutta kuten levyn nimen jälkimmäinen sana kertoo, ei särmää ole mihinkään hukattu.

Arvio

GANDALF
Rock Hell
Wicked World

Levy-yhtiön julkaisupolitiikasta johtuen rajusti siirretty Rock Hell merkitsee Gandalfille yllättävän pitkälle menevää hyökkäystä rockimman musiikin pariin. Mutta kuten levyn nimen jälkimmäinen sana kertoo, ei särmää ole mihinkään hukattu. Deadly Fairytalesilla Gandalfin saattoi suurempaa väkivaltaa tekemättä tunkea melodeathjengiin. Rock Hellillä moinen luokittelu ei enää päde, sillä kalmankatkuisesta menneisyydestä muistuttaa enää Jari Hurskaisen deathin ja thrashin sekainen laulutyyli.
Rock Hell on pohjia myöten tarttuvaa metallia ja ilkeän rosoista rautaista rockia. Rock Hellin kanssa on kuitenkin käytävä uuvutuskamppailua poikkeuksellisen pitkään, sillä yksinkertaistetun ja paikoin kevyemmänkin musiikin ja rouskuttavan laulun kontrasti tuntuu aluksi aivan liian jyrkältä. Sitten Gandalf saa yhtäkkiä koneen kulkemaan ja levyn keskivaiheen tiukan ja vahvoille kitaramelodioille perustuvan biisikolmikon Human Value Zero, The Dragon ja Geysir kolahtaessa tuota kontrastia ei tajua enää olevankaan. Siitä hetkestä lähtien Gandalfin rokkihelvetti tuntuu mukavalta paikalta.
Gandalfia ei voi mennä osoittelemaan ainakaan itsensä kopioinnista, niin erilaisia ja eri fiiliksiä välittäviä biisit ovat. Live To Sufferin AC/DC:tä leikkivä alkuriffi tuntuu jopa liian kaukaa haetulta. Pitemmän päälle erilaisuus on perusteltua, sillä niin L8X Queenin rokkaava turpaanveto, Nightderangerin nopeampi nytkytys kuin Castle Of The Starsin taustahoilotuskin sopivat samalle levylle hyvin ilman kyynärpäätaktiikan käyttöä. One More For The Deadissa mennään turhan laiskasti ja siellä täällä notkahdetaan voimattomuuden kuoppaan, mutta joka tapauksessa Gandalf parantaa kakkoslevyllään. Eikä muuten ollut heikko se ensimmäinenkään. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa