Garage-räminästä kohti sisäsiisteyttä – Honningbarna valloittaa maailmaa norjaksi

Honningbarna
Voldelig Lyd
Nye Blanke

Onhan se vähän turhanaikaista mussutusta, mutta Honningbarnaan totaalinen hurahtaminen törmää lopulta kielivalintaan. Tai no, voihan ongelman paikallistaa siihenkin, että itse biisit eivät puhuttele niin vastustamattomasti, etteikö niiden sisäistämistä helpottamaan tarvittaisi myös sanallisen puolen vetoapua.

Keikalla ihan pöljänä toiminut norskirykmentti on jo urallaan siinä vaiheessa, että alkutaipaleen räminävaihe on ohitettu eli bändi haluaa keskittyä enemmän biiseihin kuin joka suuntaan päämäärättömästi säntäilyyn. Jos olisi johdonmukaisesti seurannut yhtyeen joka kehitysvaihetta, olisi astetta sisäsiistimpää Honningbarnaa mutkattomampi sympata. Nyt huomio kiinnittyy turhaan siihen, että kylläpä tämä kuulostaa Edvard Valbergin laulumaneereita myöten The Hivesiltä.

Kylläpä tämä kuulostaa Edvard Valbergin laulumaneereita myöten The Hivesiltä.

Voldelig Lyd jää kiusallisesti hiukan eri maailmojen väliin. Kieli ei olisi ongelma, jos bändi soittaisi punkimmin, jolloin aggressiivisuus saisi sorauttelevasta mölinästä tukea. Vain ohimennen ylinopeuteen kiihdyttävä, pikkuisen liian säntillinen garage rock jää liian helposti kuriositeetiksi. Myös Valbergin sello on tiputettu instrumenttipakista ja siten myös virkistystä kaipaavista sovitusratkaisuista pois.

Levyn kaksi viimeisintä raitaa, metallisesti riffittelevä Sant ja monipuolisesti dekadenttia seiskarirockia popsävyihin höystävä Penthouse Perfekt naaraavat näpsäkän mittaisen albumin plussan puolelle.

Kotimaassaan Norjassa hyvin suosittu Honningbarna on Suomen kamaralla alustavasta pohjatyöstä huolimatta vielä alkutekijöissään. Lienee siis tarpeellista lähestyä laulaja Edvard Valbergiä muutamalla kysymyksellä.

Näin Honningbarnan keikalla Jyväskylässä vuonna 2014 ja olin vaikuttunut show’nne intensiivisyydestä. Tänä syksynä kävitte soittamassa Tampereella ja kuulemani mukaan meno oli jälleen villiä. Miten kuvailisit aikaa, joka jää näiden kolmen vuoden väliin?
– Luulenpa että suurin osa bändeistä odottaa sen isoimman pöhinän alkamista samaan aikaan, kun yrittää antaa mahdollisimman paljon sielustaan musiikilleen. Varmasti aika monet – me mukaan lukien – kokevat mullistavansa koko musamaailman aina uuden levyn ilmestyessä, vaikka monille kuulijoille se todennäköisesti kuulostaa saman vanhan toistolta.
– Joten en usko, että olemme oikeita tyyppejä vastaamaan tähän, koska olemme aivan liian herkkänahkaisia muutoksille. Onhan meillä uusi kitaristi, olemme aiempaa parempia, mutta kuten sanottua, hemmetin vaikea itse sanoa.

Vaikka jengi ei ulkomailla ymmärräkään laulujamme, he kässäävät kyllä musan energian, turhautumisen, aggression, kaaoksen ja hauskuuden.

Kuinka paljon joudutte yhä selittelemään, miksi laulatte äidinkielellänne norjaksi? Onko laulukielen muutos ollut koskaan vakavasti tapetilla?
– Eipä juuri, jos totta puhutaan. Vaikka jengi ei ulkomailla ymmärräkään laulujamme, he kässäävät kyllä musan energian, turhautumisen, aggression, kaaoksen ja hauskuuden. Siihen voi samaistua kuka tahansa. Emme laula englanniksi siksi, koska emme halua. Ihmiset ovat kunnioittaneet valintaamme hyvin.

Voldelig Lyg on viides albuminne, joten olette tehneet perustyönne niin studiossa kuin kiertueillakin. Millaisia tavoitteita tässä vaiheessa bändin taivalta on realistista asettaa? Voititte Spellemannprisenin, mikä vastaa norjalaista Grammya, jo ensilevyllänne La alarmane gå. Ette vaikuta musabisneksen sylikoirilta, joten oliko se yllättävää – etenkin uranne tuossa vaiheessa?
– Haha, no tottakai oltiin yhtä mieltä siitä, että se oli sen vuoden paras rockalbumi, mutta se yksimielisyys asiasta olikin suurempi yllätys. On aina mukava saada tunnustusta työstään, mutta enpä usko, että määrittelimme itseämme mitenkään tällaisen kautta. Meidän suunnitelmamme perustuu jatkuvuudelle. Tavoitteemme on pitää hauskaa ja luoda uusia mahdollisuuksia hämmentämiselle ennen maailman lopullista valloittamista.

Antti Luukkanen