Kun Anneke van Giersbergen lähti hollantilaisesta The Gatheringista Ankkarockin keikan jälkeen vuonna 2007 bändin seuraaminen on jäänyt vähemmälle. Eikä siksi, että kiinnostus olisi laantunut vaan pikemminkin siksi, että sittemmin bändi on ollut vähemmän tapetilla.
Hollantilaiset eivät ole vuosikausiin läpsytelleet valtavirtojen laineita. Bändi on kymmenisen vuotta tunnelmametallin sijasta keskittynyt maalailevampaan äänimaisemaan ja särökitaran asemesta pyrkinyt päämääräänsä koneellisemman ilmaisun keinoin, ja tämäkin on istunut yhtyeelle hienosti. Vaikka bändin nykygenre ei olisikaan kovin tuttu, yhtyeen vietäväksi on helppo heittäytyä. Bändin yksinkertaisuutta tavoittelevasta osoittelevuudesta on mahdollista löytää ydin, joka hohkaa henkistä lämpöä. Tietenkin välillä tulee kyseenalaistaneeksi muutamat bändin ratkaisut helppoina tai vähemmän haasteellisina, mutta ehkä musiikkia ei aina ole tarvis tehdä vaikeimman kautta.
Oikeastaan Afterwordsilta kaipaa välillä reilumpaa kerroksellisuutta, mutta toisaalta The Gathering tarjoilee uutuudellaan levollisen raukeita hetkiä ilman turhaa pinnistelyä.