GENE VINCENT & HIS BLUE CAPS: Gene Vincent And The Blue Caps

Arvio julkaistu Soundissa 03/2003.
Kirjoittanut: Asko Alanen.
Gene Vincentistä tuli rock'n'roll-vetonaula hetkeä liian myöhään, sillä Capitolilla hän ei voinut täysin omistautua ronskille rockabillylle.

Arvio

GENE VINCENT & HIS BLUE CAPS
Gene Vincent And The Blue Caps
Capitol

Gene Vincentistä tuli rock'n'roll-vetonaula hetkeä liian myöhään, sillä Capitolilla hän ei voinut täysin omistautua ronskille rockabillylle. Ärhäkästä ja mukana hihkuvasta Blue Caps -yhtyeestä olisi ollut Elviksen Sun-sessioiden tai Johnny Burnetten Rock'n'Roll Trio -levytyksen veroiseen työstöön. Kitaristi Cliff Gallup on monen mestarin, kuten Jeff Beckin ja Esa Pulliaisen, suuri esikuva. Genen ohjelmistoon jyvitettiin kuitenkin hanakasti viihdestandardeja, jotka jäivät reteän rock-hippaamisen varjoon. Ensilevyllä avainbiisit ovat Vincent-Gallup -kynistä (Sheriff Tex Davis on pelkkä royalty-loinen): Blue Jean Bop, Who Slapped John?, Jumps Giggles And Shouts ja Bop Street. Kuuden biisin bonus kohottaa suuresti levyn arvoa. Mukana on rock'n'rollin pyhitetyin b-puoli, Be Bop A-Lula, sekä Gene-valiot Woman Love, Race With The Devil, Crazy Legs sekä Teenage Rock -koosteelta nikattu hulppea Well, I Knocked Him, Bim Bam.

Kakkoslevy on tasalaatuisempi ja rokkaavampi, ja jopa Unhained Melody istuu sekaan ensilevyn imellyksiä luontevammin. Elviksen harmoniaryhmä Jordanaires on ajoittain taustatukena. Hienoja rock'n'roll -anthemeja riittää: Red Blue Jeans And A Ponytail, Cat Man, Cruisin', Double Talkin' Baby, Pink Thunderbird. Täydennyksenä on jälleen kuusi laaturaitaa, joista kolme on "version one"-ottoja. Mainio single B-I-Bickey-Bi, Bo-Bo-Go / Five Days Five Days kruunaa setin. Kuva olisi vieläkin täydellisempi, jos samojen aikojen (1957-58) huippulevytykset Lotta Lovin'ja Git It olisi sovitettu mukaan.

Tämä on sitä ydinmehua, josta nuori The Beatles, Robert Gordon ja Stray Cats iskivät suonta. Myös Jeff Beckin Blue Caps -tribuutti Crazy Legs (1993) kannattaa panna merkille.