GOD FORBID: Earthsblood

GOD FORBID
Earthsblood
Century Media

Mahtipontinen intro metallilevyllä ei koskaan lupaa hyvää. Yleensä se jättää kaksi vaihtoehtoa: joko tiedossa on aivan uskomatonta kuraa (jota introlla yritetään paikata) tai aiemmin suoraviivainen bändi on muuten vain heittäytynyt taiteelliseksi. God Forbidin kohdalla ainakin jälkimmäinen arvaus osuu oikeaan. Levy levyltä metalcoreaan varovaisesti eri suuntiin venyttänyt yhtye on astunut vaarallisille progressiivisen musiikin sivupoluille, ja esittelee nyt koko repertuaarinsa kerralla.

Earthsblood on epäselvä kokonaisuus, johon on ympätty tuhottomasti sattumanvaraisia elementtejä sieltä täältä. Suoraviivainen uho ja imelät kertosäkeenalut jäävät poikkeuksetta torsoiksi kurssin vääntelehtiessä milloin thrashin, milloin melodisen hevin suuntaan. Rakenteiden sekavuudelle ei tunnu olevan muita perusteita kuin biisien venyttäminen yli vallitsevan standardin. Yleensä Earthsbloodin kaltaisissa sekasikiöissä on mukana edes joitakin kiinnostavia täkyjä, mutta tämä levy onnistuu välttämään nekin.

God Forbid koettelee genrensä rajoja kunnianhimoisesti, mutta epäonnistuu ulosannissaan pahemman kerran. Jos ihan totta puhutaan, ei se ensimmäinenkään arvaus ihan tolkuttoman kauas osu.