GOD FORBID: Gone Forever

Levykriitikon työ ei ole niitä kadehdittavimpia. Vaikka saat levyt ilmaiseksi, on palkka olematon tai parhaimmillaankin huono. Saati sitten, että saat kaupan päälle aina jonkun vihat oltuasi eri mieltä tämän kanssa levyn hyvyydestä tai huonoudesta. Ajoittain puun takaa saattaa vastaan tulla levy, joka tekee tästä työstä mielekästä. Kun se tapahtuu totaalisen tuntemattoman nimen toimesta, palauttaa se uskon tähän touhuun ja todistaa genren elinvoimaisuudesta.

Entuudestaan täysin tuntematon God Forbid tulee Gone Foreverin perusteella nimittäin tekemään Slayerit, Dimmu Borgirit tai Metallicat, eli nappisuorituksen myötä vauhdittamaan uransa huimaan nousuun. God Forbid yhdistää hard corea ja asennemetallia melodiseen death metalliin. Jos nimiä välttämättä halutaan, niin Sick Of It Allin, Machine Headin, Arch Enemyn, At The Gatesin ja In Flamesin risteyttämällä päästään hyvin lähelle. Kun Colin Richardson on vielä miksannut levylle erinomaisen muhkeat soundi, on tuleva klassikko ja täydellinen metallilevy valmis.

Sillä siltä Gone Forever todellakin tuntuu. Täydelliseltä. No, jos ei täydelliseltä, niin parhaalta Jenkeistä tulleelta albumilta sitten Reign In Bloodin. Ja se ei ole vähän. Tämän albumin edessä olen aseeton, sillä yhtään heikkoa lenkkiä ei löydy. Byron Davisin melodiset laulut toimivat, kuten myös örinät ja huudot. "Doc" ja Dallas Coylen kitaramelodiat ovat vahvoja ja mieleenpainuvia, kun taas veljesten riffit puolestaan tappavat. Corey Piercen rumputyöskentely on puolestaan kekseliästä ja sävellyksiä sekä sovituksia palvelevaa. Tasavahvasta kappalemateriaalista on turha nostaa yhtäkään toisen yläpuolelle – riittää, kun voi todeta levyltä löytyvän yhdeksän metallihelmeä.