GUIDED BY VOICES: Universal Truths And Cycles

Arvio julkaistu Soundissa 08/2002.
Kirjoittanut: Pekka Laine.
Guided by Voices kuuluu amerikkalaisen vaihtoehtorockin keskeisiin pyhiin lehmiin ja yhtyeen johtaja Robert Pollard outopopin palvotuimpiin hahmoihin. GBV:n kohdalla on tapana aina mainita post-punkkaavan rockin ja popin välillä hortoilevan musiikin omaehtoinen rehellisyys ja se, että musaa piisaa.

Arvio

GUIDED BY VOICES
Universal Truths And Cycles
Matador

Guided by Voices kuuluu amerikkalaisen vaihtoehtorockin keskeisiin pyhiin lehmiin ja yhtyeen johtaja Robert Pollard outopopin palvotuimpiin hahmoihin. GBV:n kohdalla on tapana aina mainita post-punkkaavan rockin ja popin välillä hortoilevan musiikin omaehtoinen rehellisyys ja se, että musaa piisaa. Monista popin taiteellisemman siiven hahmoista poiketen Pollard on aina luottanut paitsi laatuun myös määrään.

Biisejä Pollard on syytänyt maailmaan hirvittävän määrän ja kun kaikki sivuprojektit ynnätään varsinaiseen Guided by Voices -kataloogiin saadaan kasaan aika saatanallinen kasa tallenteita. Tästä seuraa väistämättä laadullista repaleisuutta, epätasaisuutta ja luonnosmaisuutta, mistä on muodostunut yksi olennainen osa Pollardin taiteilijakuvaa. Fanit tätäkin piirrettä palvovat, itse en oikein ymmärrä.

Uusi Universal Truths and Cycles on GBV-asteikolla huoliteltu ja tuotettu kokonaisuus. Iänikuinen lo-fi-termi voidaan ainakin tässä yhteydessä nakata kaatopaikalle, sillä Pollardin ja tiukasti soittavan bändin soitto soi kuulaan tanakasti. Albumin perusolemus on kuitenkin tunnistettava ja perusidealtaan tuttu: materiaalia on mukana aika moneen lähtöön. 19 kappaleen pötkössä on joukko aivan erinomaisia lauluja, mistä herääkin koko yhtyeen perusideaa koskeva kysymys. Mitäpä jos Giuded By Voices -levyt tehtäisiin loppuun siten, että mukaan otettaisiin vain parhaat palat. Jos hyvää ei olisi riittävästi, jatkettaisiin kunnes tasoltaan tiukka paketti olisi kasassa.

Ehkä siihen suuntaan ollaan menossa, koska vahvimmin musiikin ilmettä hämmentävät ja ainoastaan pahimpien indie-nörttien kunnioittamat teennäisyydet on kitketty pois. Pollardin umpikäsittämättömät tekstit soivat siis varsin selkeissä popkehyksissä, ajoittain jopa hittimäisesti. Everywhere with Helicopter on esimerkiksi täysin suvereeni rock-kappale, joka jäisi esimerkiksi The Strokesin pojilta tekemättä. Kitaroilla helmeilevä Cheyenne tai raukeasta rajuksi yltyvä Storm Vibrations kertovat nekin syvästä musiikin ymmärtämisestä.

Entä jos koko levy olisi yhtä hyvä ja tasainen? No, sitten bändi ei olisi enää samanlainen, vastaa uskossa oleva ihailija. Olisiko se kuitenkaan hirmuisen vaarallista? 

Lisää luettavaa