GUIDED BY VOICES: Let’s Go Eat The Factory

GUIDED BY VOICES
Let’s Go Eat The Factory
Fire Records

Kun Guided By Voices julkaisi Ric Ocasekin tuottaman, äänikuvaltaan kiiltävän Do The Collapse -levyn (1999), iso osa yhtyeen fanikunnasta käyttäytyi kuin olisi hörpännyt edellisyönä tuhkakuppina käytetystä kaljapullosta. Heidän ei tarvitse olla huolissaan soitta­jien kellareissa ja autotalleissa äänitettyyn Let’s Go Eat The Factory -albumiin tarttuessaan.

Seitsemän vuotta sitten Guided By Voicesin kerrottiin hajonneen, mutta yhtyeen tyylikkäästi harmaantunut pääjehu Robert Pollard jatkoi musiikin tekemistä samaan tahtiin kuin ennenkin. Entisellä opettajalla on katalogissaan noin 1500 julkaistua kappaletta. Ja kun Guided By Voices palaa 1990-luvun “klassisessa” kokoonpanosssaan, lähes kaikki on ennallaan. Keltanokille rakastetun kulttibändin rokkausta voi kuvailla keskittymishäiriöisen varhaisen R.E.M.in tekemäksi.

Lyhimmillään Guided By Voicesin kappaleet kestävät alle minuutin. Silti niihin mahtuu yleensä kaikki olennainen – tarina, melodia ja joku musiikillinen koukku. Siinä on aivan oma viehätyksensä, kun biisistä bongaa loistavan momentin tai yksityiskohdan, joka ei tule koskaan uudestaan. Tietysti hommaa toimii myös toisinpäin: Imperial Racehorsingin päättävä minuutin mittainen kitarasoolo tuntuu liki loputtomalta ja vähän yli kolmeminuuttisessa Wavesissa kuullaan surisevaa jumitusta kerrakseen.

1990-luvun puolivälin Bee Thousand- ja Alien Lanes -levyt säilyvät aina Guided By Voicesin uran kahtia jakavina jalokivinä. Let’s Go Eat The Factory -kiekko ja sen luultavat seuraajat toimivat jälkikirjoituksina, jotka tyydyttävät useimmat fanit.