GUILLEMOTS: Through The Windowpane

GUILLEMOTS
Through The Windowpane
Polydor

Multikansallisen Guillemotsin kokoonpano on kuin vanhasta puujalkavitsistä. Tällä kertaa tosin englantilainen laulaja/pianisti, brasilialainen kitaristi, kanadalainen basisti ja skotlantilainen rumpali eivät kävele baariin, vaan studioon, ja tulokset ovat kaukana koomisesta. Guillemotsin debyytti Through The Windowpane on yksi kuluvan vuoden eheimmistä pitkäsoitoista.

Guillemotsin musiikin kuvaileminen ei ole kovin yksinkertaista. Vivahteita voi kuulla niin 60-lukuisesta laajakangaspopista, friikahtavasta jazzista kuin matalalla surisevista noise pop -akteistakin, mutta yhdellekään näistä pysäkeistä se ei pysähdy pitkäksi aikaa. Hämmästyttävintä tämän kaiken aistivyörytyksen keskellä kuitenkin on, että Guillemotsin musiikki on luonnollisesti hengittävää ja jopa neitseellistä. Tunnelmasta löytyy paljon yhtäläisyyksiä Sigur Rósin majesteettiseen Ágætis Byrjuniin, joskin muutamaa astetta helpompaan ulkoasuun verhottuna.

Vaikka kiihkeä-ääninen Fyfe Dangerfield onkin Guillemotsin kiistaton johtohahmo, täytyy yhtyeen amerikkalaiset kielisoitintaitajat nostaa erikseen esille. MC Lord Magraon kitaratyöskentely karttaa oivasti kaikkia rockin itsestäänselvyyksiä ja Aristazabel Hawkesin tasoista läskibassottelua ei ole kuultu sitten Soul Coughingin kultavuosien.

Ilman loppupuolen kappaleiden lievää veltostumista Through The Windowpanella olisi aineksia viiden tähden levyksi asti. Nyt rutistettavaa – vaikkakin kovin vähän – jää myös seuraavalle pitkäsoitolle.