HEATHER NOVA: Redbird

Arvio julkaistu Soundissa 09/2005.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Redbird on Heather Frithiksi vuonna 1967 syntyneen Heather Novan studiolevyistä jo kuudes, joten kilometrejä on mittarissa vaikka millaisten mestariteosten tekoon.

Arvio

HEATHER NOVA
Redbird
V2

Redbird on Heather Frithiksi vuonna 1967 syntyneen Heather Novan studiolevyistä jo kuudes, joten kilometrejä on mittarissa vaikka millaisten mestariteosten tekoon. Toiveet suuruudesta eivät sitä paitsi ole utopistisia: 1990-luvun lopulla lauluntekijä iski Walk This Worldin ja Heart And Shoulderin myötä biisinteolliseen kultasuoneen.

Nyt Heather kuitenkin antaa jo aiemmin lipsahtaneen otteensa heretä entistä enemmän. Ja ikävä kyllä kohta ollaan niin vahvasti jyrkänteen reunan väärällä puolella, että vain todellinen täysosuma voi pelastaa. Laulunikkarin käsityötaitojaan Nova esittelee edukseen esimerkiksi raidoilla I Miss My Sky (Amelia Earhart's Last Days) sekä Mesmerized. Niiden vastapoolina levyltä löytyy täpöturha versiointi Chris Isaakin puhki kuluneesta Wicked Gamestä.

Kultakaudella Novan tavaramerkkinä toimi 6/8-tahtilaji, jonka keinuvan rytmin saattoi tulkita muistuttavan hänen taustastaan: Heather syntyi Bermudalla ja vietti ison osan lapsuudestaan vanhempiensa purjeveneellä. Niinpä This Body kuulostaa varsin kotoisalta. Muuten luonto on Redbirdillä läsnä vain teksteissä. 

Lisää luettavaa