HEATHER NOVA: Storm

Arvio julkaistu Soundissa 09/2003.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Bermudalla syntyneen Heather Novan toissa vuonna ilmestynyt neljäs studioalbumi South oli liiallisessa siisteydessään aikamoinen pettymys. Stormilla 35-vuotias laulaja-lauluntekijä on onneksi löytänyt uuden, vähemmän valtavirtaisen tyylin, joka selittyy pitkälti yllättävillä soittokumppaneilla.

Arvio

HEATHER NOVA
Storm
V2

Bermudalla syntyneen Heather Novan toissa vuonna ilmestynyt neljäs studioalbumi South oli liiallisessa siisteydessään aikamoinen pettymys. Stormilla 35-vuotias laulaja-lauluntekijä on onneksi löytänyt uuden, vähemmän valtavirtaisen tyylin, joka selittyy pitkälti yllättävillä soittokumppaneilla. Heather Novan hillittynä ja pystybassoineen ja sudittuine rumpuineen paikoin varsin jazzahtavastikin soittavana säestysryhmänä toimii Mercury Rev. Samalla Novan laulu on biisien yleistunnelmaan sopien hauraampaa kuin aikoihin.

Kaikkea muuta kuin myrskyisä Storm on työstetty hyvinkin äärimmäisissä miljöissä. Äänitykset tehtiin Heather Novan Bermudan kodissa ja lumihuippuisen vuoren tuntumassa Woodstockissa ja miksaus keskellä Manhattania. Albumin punaisina lankoina ovat Heather Novan kevyen sensuelli laulu ja Mercury Revin lähes vetäytyvän tunkeilematon soitto. Pehmeästi rockaavaan rytmiin Storm yltyy vasta seitsemännellä raidallaan I Wanna Be Your Lightilla. Balladinen That's All I Need tuo yllättäen mieleen Sam Brownin megahitin Stop ja One Day In June on yksi albumin upeimpia esityksiä. Kaunismelodinen Everytime on pieni mutta sitäkin kirkkaampi helmi, jolla soivat vihellyksen lisäksi vain akustinen ja Heather Nova -faniksi tunnustautuvan Patti Smithin pitkäaikaisen oikean käden Lenny Kayen tapailema sähköinen kitara.

Äärimmilleen Stormin rauhallisuus tiivistyy sen nimiraidalla, jolla Heather Nova herkistelee yksin akustisen kitaransa kanssa ja antaen laulunsa soljua melkeinpä Joan Baezin tapaan. 

Lisää luettavaa