HELLYEAH: Stampede

HELLYEAH
Stampede
Spinefarm Records

Hellyeahia ei tunneta niinkään musiikistaan, vaan paremminkin sinä bändinä, jossa Vinnie Paul (Pantera, Damageplan) ja Bob Zilla (Damageplan) nykyään vaikuttavat. Yhdessä Mudvaynen Chad Gray ja Greg Tibbet -kaksikon kanssa muodostettu superbändi jatkaa Panteran ja Damageplanin jalanjäljillä myös toisella albumillaan, joka on kuin suoraa jatkoa yhtyeen debyytille Hellyeah (2007).

Hellyeah oli lajityyppinsä julkaisuksi voimakas ja asenteellinen metallialbumi, vaikka kappaleiden tasossa ei valitettavasti ylletty lähellekään Panteran saati Damageplanin asettamaa rimaa. Countryvaikutteet ovat päässeet entistä enemmän esille Stampedellä, mistä johtuen sävellykset ovat monipuolisempia ja ajoittain myös kevyempiä, vaikka kitarat soivatkin alati kovin raskaasti. Metallijunttauksen osaamista tuskin kukaan olisi tämän ryhmän kohdalla epäillytkään, mutta Hellyeah kykenee myös muuhun ja osaa tarvittaessa näyttää herkänkin puolensa, menettämättä silti uskottavuuttaan.

Cowboymentaliteettia huokuvat teemat tuntuvat suomalaiselle hieman etäisiltä, mutta ne istuvat mahtipontiseen ja isänmaalliseen musiikkiin mainiosti. Yhtyeen juureva riffittely on miellyttävää kuunneltavaa, vaikka siitä puuttuvatkin todelliset oivallukset.