HELLYEAH: Unden!able

Arvio julkaistu Soundissa 6/2016.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

HELLYEAH
Unden!able
Eleven Seven

Pantera-rumpali Vinnie Paulin ja Mudvayne-solisti Chad Grayn punaniskametallia pukkaa taas, kun Hellyeah-yhtyeensä on ehtinyt jo viidenteen kokopitkäänsä. Tämän grillikastikkeen lailla eltaantuneen porukan suosio on pakko jäljittää jäsentensä menneisyyteen, muuten Hellyeah olisi jo hautautunut keskinkertaisuuden suohon. Bändin tuotekehityksessä nyt on edetty entistä suoraviivaisempaan, jopa Ministrylle ja White Zombielle kumartavaan industrial-vaikutteiseen grooveen, mutta sisällöllisesti ollaan yhtä mielenkiinnottomia kuin aina ennenkin.

Viimeisen päälle tuotetuksi levyksi Unden!able on myös hyvin tuhnuisen oloinen. Miksaukseen ovat hautautuneet niin Paulin persoonalliset ja Panterassa kuolemattomaksi lyödyt rumpusoundit kuin Grayn sinänsä maukas, 1990-luvun alternative metallitunnelmiin heittävä laulutyyli. Tässä kihisevien särökitaroiden ja koneistetun rumputuotannon maailmassa ei ole enää sijaa edes vanhojen tekijämiesten persoonille.

Ei silti, nuottiakaan tästä ei mieleen useammillakaan kuunteluilla jää. On niin tasaista, että unettaa.

Lisää luettavaa