Tamperelainen Janne Perttula on väsännyt tummia instrumentaalisävelmiä itsekseen. Levyä kuunnellessa on helppo visioida yksinäinen mustahuuli yön hiljaisina tunteina, tietokoneruudun loisteessa, vääntämässä biittiä rumpukoneesta ja lisäämässä reverbiä kitaraan. Kuulokkeet päässä, musiikkinsa uppoutuneena ja sielunkumppanista haaveillen.
Mielikuva on täysin tuulesta temmattu. Olennaista on, että Jannen hengentuote on saatu ihmisten ilmoille, sillä Dead People’s Trail onnistuu luomaan melko hyvin kantavan kokonaisuuden. Levyn vahvuus on tumma ja arvoituksellinen tunnelma, jossa ei onneksi piehtaroida goottimelankoliassa eikä sorruta vieraannuttavaan äänitaiteeseen.
Synabassot ja ohuesti puksuttavat rytmit luovat pohjan, johon luodaan hauraasta kohtalokkaaseen vaihtelevia kerroksia koskettimilla ja sähkökitaralla. Parhaimmillaan (Diet And Cancer, Bad Luck) biiseissä on jännitettä ja ne kantavat hienosti ilman lauluakin, mutta valitettavan usein vähäeleiseen soundimaailmaan ja yksinkertaisiin, toisteisiin melodioihin luottaminen ei tuota tulosta, vaan sävelmät tulevat ja menevät sen kummemmin kasvamatta tai muistijälkiä jättämättä.