THE HOUSEWRECKERS: Wreckers´ Party

Teukka Aallon yli kymmenen vuoden ajan luotsaama Housewreckers on neljännellä levyllään edelleen seiniä ravistelevassa ja irtaimistoa murskaavassa vedossa. Rockabillyn ja samansukuisen kaahauksen inspiroimat omat kappaleet ovat aiemmillakin levyillä olleet ryhdikästä ja suvereenia kiidätystä, mutta nyt soundit ovat vielä astetta jämäkämmät ja selkeämmällä hurrigane-kitaroinnilla terästetyt. Vankaksi aloituskappaleeksi sijoitettu I Never Lie To You tärskähtää heti oivasti rintakehään ja murisee mukavasti munaskuissa.

Nimikappale soveltaa vapaamuotoiseen Tallahassee Lassie -aihioon niin luistavat Albert-soolot, ettei moisia ole kuultu sitten Roadrunnerin päivien. Yhtye ei arastele myöskään feelgood-osaston junttausta tai pendoliinojakin ripeämpää raidekomppia. Pystybasisti Määttä pitää voimatrion perustutinan yhtä vankasti linjassa kuin Maksimilla takova kaimansa Tuntemattoman sotilaan hyökkäysvaiheessa.

Aallon kouliintunut rokkivokalisointi taipuu huomattavan hyvin myös maireamman tunteelliseen elvistelyyn (For Your Day). Hän saa vielä intohimoisemmin ja matalammalta tulkituilla ballaadeilla (Broken Dreams) varmasti myös nilkkasukkia metrin ylempänä sijaitsevat vaatekappaleet pyörimään. Ricky Nelsonin hento teiniääni haipuu jonnekin kauas, kun tosimies tulkitsee Lonesome Town -kaipuuta. Surujen hukuttaminen Blue Moon Hotelin baaritiskillä tapahtuu niin ikään karskimmassa Walkin' The Dog -tahdissa kuin Presleyn sydänsurujen matkustajakodissa.

Remonttibileissä ei ole turhan lepsuja tuokioita, sillä omat iskubiisit ovat tasaisen varmaa mättöä ja mainio Eddie Bond -poiminta Standing At The Station on arvoisessaan seurassa.