IHMEPOIKA: Ihmepoika

Arvio julkaistu Soundissa 05/2002.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Ihmepoika on joutunut syyttä suotta kärsimään maineestaan Kerkko Koskisen ensimmäisenä kiinnityksenä.

Arvio

IHMEPOIKA
Ihmepoika
Terrier

Ihmepoika on joutunut syyttä suotta kärsimään maineestaan Kerkko Koskisen ensimmäisenä kiinnityksenä. Sinänsä merkityksetön pikkuseikka on toki tuonut yhtyeelle ilmaisia palstamillimetrejä, mutta leima ei helsinkiläisviisikon otsasta taida poistua ennen kuin jalansija kotimaiselta bändikartalta on raivattu puhtaasti omilla avuilla. Tunnetustihan suomalaiseen jääräpää-mentaliteettiin kuuluu vuosien turhauttava keikkailu pizzerioiden nurkissa ja kymmenien hikisten demojen tyrkyttely levy-yhtiöihin – vasta tämän nöyryytyksen jälkeen suksee on "ansaittua". Ihmepojalle breikkaus pois harmaasta massasta kävi kovin helpon tuntuisesti ja mikäpä sen paremmin kateutta lietsoisikaan.

Debyyttilevyään julkaisevaksi bändiksi Ihmepoika on varsin kypsä tapaus, vaikka nettisivuillaan vakuutteleekin amatöörimaista ja puolihuolimatonta suhtautumistaan musiikkiin. Harmi ettei tämä rentous ja peräänkuulutettu kokeilunhalu levyllä kuulu aivan tarpeeksi. Piristävänä poikkeuksena on psykedeelisiin sfääreihin kurottava Jane on täällä taas, jonka kaltaista hallusinaatio-paukkua ei kotimaan kamaralla vähään aikaan koettu – ainoa vertailukohta lienee Tehosekoittimen taannoinen LSD-pastissi Lentää lentokonetta.

Ensimmäisenä täkynä tarjoiltu Jotain vielä puuttuu kuulostaa pitkänkin jauhamisen jälkeen valitettavasti vain tyhjää täynnä olevalta fiilistelyltä; ensi kertaa biisin radiosta kuullessani luulin Anssi Kelan tehneen harvinaisen huonosti korvaan tarttuvan kappaleen, eikä mielipidettä tuosta ensikohtaamisesta ole tarvinnut korjata. Pitkäsoitosta kyseinen tylsähkö pala antaa hieman harhaanjohtavan kuvan, sillä levyltä löytyy pääosin paljon särmikkäämpää matskua. Esimerkiksi toinen eettereihin asti pinnistänyt single Kukkia on jo huomattavasti tehokkaampaa laatua, vaikka se kertosäe ( …suudellaan, nyt suudellaan) muistuttaakin vahvasti erästä Karkkiautomaatin pikkuhittiä.

Ihmepojan nimetön ensilevy sisältää muutamia hetkiä, joiden perusteella yhtyeeltä voi tulevaisuudessa odottaa huomattavasti tasalaatuisempaa ja monipuolisempaa materiaalia. Nyt musiikillisten linjavetojen piirtäminen tuntuu vielä olevan kesken. 

Lisää luettavaa