Inspiraationlähteestä tavallisten kuolevaisten joukkoon – Blackgazen pioneeri siirtyi post rockiin

Arvio julkaistu Soundissa 8/2016.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Alcest
Kodama
Prophecy

Ranskan Alcest on blackgazen pioneeri ja yksi tämän hetken amerikkalaisen black metalin tärkeimmistä esikuvista. Nykyään kaksihenkinen bändi on kuitenkin ottanut yhä enemmän etäisyyttä black metaliin ja uudella Kodamalla liikutaankin Monon tyylisen post rockin maastossa. Alcestin metallijuuret näkyvät ajoittaisissa death metal -lauluosioissa ja tuplabassorummuissa, mutta niitä käytetään säästäen.

Vaikka Kodama onkin japanin kielen sana kaiulle, ovat aiempien levyjen äänivallit vaihtuneet selkeään ja kirkkaaseen rock-soundiin. Nimenomaan kaikuefektejä on selvästi aiempaa vähemmän. Ratkaisu saattaa auttaa Alcestia lähemmäksi mainstreamia, mutta siinä ei pelata yhtyeen vahvuuksilla. Bändi on aina nojannut enemmän soundiin ja tunnelmaan kuin sävellyksiinsä.

Kodaman biisitkin ovat entistä suoraviivaisempia, joskin huonosti toimivat pop-koukut jättävät kuvan muutoksen tarpeessa, mutta vähän eksyksissä olevasta bändistä. Aiemmilla levyillään Alcestin onnistui luoda uusi soundi yhdistämällä valoisia elementtejä black metalin raskauteen. Esimerkiksi Deafheaven ja Liturgy ovat sille paljosta velkaa. Vaikea kuvitella Kodaman nousevan kenellekään vastaavaksi inspiraationlähteeksi.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa