Instrumentaalivyörytyksen hiipuva tenho – Mogwai on äänitapetiksikin liian tylsää

Mogwai
Every Country's Sun
Rock Action

Hengailin kotona tässä joku ilta sitten, kun 24-vuotias, varsin trendikäs muotivalokuvaajaystäväni ilmaantui vierailulle. Mogwain tuorein oli jäänyt kaiuttimiini soimaan. Nuori tyyppi oikein pysähtyi kuuntelemaan instrumentaalirockia.

”Mitä tämä on? Kuulostaapa tämä ei-yhtään-miltään.”

Kaverin salama-arvio kiteyttää levyn valitettavan hyvin. Tietyllä lailla Mogwain imu on aina ollut hillityn psykedeelisessä tunnelman luomisessa toiston ja yksinkertaisten instrumentaalivyörytysten avulla. Eikä bändi siitä ole sivuraiteille lähtenyt, kunhan vain tekee samaa mutta vaisummin.

Every Country’s Sun ei herätä tunteita tai tunnelmaa oikein mihinkään suuntaan. Psykedeeliset jammailut tuntuvat päämäärättömiltä. Melodiat ovat varsin laimeita ja kitarapainotteinen polveilu kaipaisi edes ajoittain jotain potkua, piristettä tai jännitettä.

Kaverin vierailun taustamusiikiksikaan tämä ei ilmeisesti kelpaa, koska levyn tarttumapinnattomuus on jo itsessään niin räikeää, että se vetää huomion itseensä.