MOGWAI: Mr. Beast

MOGWAI
Mr. Beast
PIAS

Mogwain ansiosta Glasgow oli 90-luvun lopulla täynnä jylhiä instrumentaalimaisemia maalailevia post-rockareita. Nyt, kun muut skotit ovat vaihtaneet farkut pukuun ja introvertisti ahdistuneen junnauksen nokkelan kulmikkaaseen rokkaukseen, tekee Mogwai edelleen täsmälleen sitä, mitä silloin joskuskin. Ja hyvin tekeekin.

Mr. Beast saattaa olla kokonaisuutena parhaiten kantava Mogwai-levy. Rock Action (2001) ja erityisesti Happy Songs For Happy People (2003) olivat melkoisia taidonnäytteitä, mutta jostain on löytynyt vielä ylimääräinen puristus. Kymmeneen osaan jaettu, mutta käytännössä yhdeksi teokseksi nivoutuva albumi tarttuu avausraita Auto Rockilla kuulijasta jämäkästi kiinni, eikä ote heltiä ennen We’re No Heren lopettavaa painostavaa äänivyörytystä. Mr. Beast on Mogwaita suorimmillaan ja raskaimmillaan.

Koska näissä sävellyksellisesti simppeleissä teoksissa nyansseja ei tehdä biisin osien vaihteluilla, vaan sovituksellisilla ratkaisuilla, ovat soundit ratkaisevassa osassa. Mr. Beast soi juuri niin painostavasti kuin pitääkin. Kitarat möyrivät stonermaisissa syvyyksissä, piano soi kirkkaasti ja rummut hakkaavat sopivan tunkkaisesti.

Ristiriitaista on se, että kaikessa marginaalisuudessaan Mogwai tuntuu paikoin turhan helpolta musiikilta. Kun maailmasta kuitenkin löytyy Godspeed You Black Emperorin kaltaisia genreä toiselle tasolle vieviä akteja, huomaa toisinaan Mr. Beastia kuunnellessa kaipaavansa äärimmäisempiä tehokeinoja.