ISIS: Wavering Radiant

Arvio julkaistu Soundissa 6/2009.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Isiksen levyjen arvosteleminen on kuin arvottaisi veistoksia niiden materiaalin pohjalta. Yhtyeen muovaama veistos on tämän näköinen eikä se muunlainen voisi olla. Kuulijan tehtäväksi jää vain päättää, kelpaako se hänelle.

Arvio

ISIS
Wavering Radiant
Conspiracy

Isiksen levyjen arvosteleminen on kuin arvottaisi veistoksia niiden materiaalin pohjalta. Yhtyeen muovaama veistos on tämän näköinen eikä se muunlainen voisi olla. Kuulijan tehtäväksi jää vain päättää, kelpaako se hänelle.

Losangesilaispartio on nyt ehkä uransa tärkeimmässä käännekohdassa, sillä se sijaitsee melko tarkalleen mainstream-suosioon harpanneen Mastodonin ja kulttimaineesta nauttivan Cult Of Lunan välissä. Sekä kokoluokaltaan että musiikillisesti. Isis ei progressiivisuuttaan arastele, mutta muistaa kyntää tarpeeksi usein mureilla riffeillä ja kylmällä ambient-maisemoinnilla. Harvoin korni post-metal terminä soveltuu yhtä osuvasti musiikkia luonnehtimaan.

Ilosaarirockissa nähtävän yhtyeen viides albumi ei vedä vertoja mestariteoksena aikakirjoihin jäävälle Panopticonille (2004). Siinä missä palvotuin Isis-albumi imaisi välittömästi sisäänsä, Wavering Radiant vain viekoittelee astumaan monimuotoiseksi kutomaansa labyrinttiin. Vain aika näyttää, tuleeko sitä ratkaisevaa askelta sisään koskaan otettua. Ja pääseekö sokkelosta ulos.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa