Linkin Parkin nopean nousun maineeseen mahdollisti 2000-luvun vaihteen nu metal -aalto, jonka harjalla surffannut kalifornialaisyhtye on pystynyt säilyttämään crossover-suosionsa useimpia genretovereitaan paremmin. One More Light on bändin seitsemäs albumi, ja sen yhteydessä metallista voi puhua enää vain menneisyyttä käsiteltäessä.
Jos olisin kuunnellut One More Lightia ennen singlebiiseihin tutustumista, olisin voinut vannoa kuuntelevani remix-albumia. Särökitara saapuu kuvaan levyn kolmannella kappaleella Talking To Myself ja viipyy silloinkin vain mausteena muuten koneiden hallitsemalla levyllä.
Bändin uusi elektroninen ote ei ole muuttanut tuttua melankoliaa, vaikka edellisen The Hunting Party -levyn (2014) kanssa yhteistä on enää Chester Benningtonin ja Mike Shinodan äänet. Ilman keulakuvakaksikon panosta One More Lightia ei voisi yhdistää vanhaan Linkin Parkiin mitenkään.
Puhtoisuudestaan huolimatta One More Light on fanien mielipiteitä puolesta ja vastaan jakava uhkarohkea teko Linkin Parkin varman päälle pelatulla uralla. Pop-albumina tarkasteltuna One More Light on sisäsiisti tapaus, eikä mitenkään persoonallinen sellainen. Ennalta-arvattavat kappaleet eivät säväytä.