Kaikilla lienee mielipide siitä, voiko Linkin Park olla Linkin Park ilman vuonna 2017 menehtynyttä Chester Benningtonia. Antakaa silti From Zerolle mahdollisuus. Se on Linkin Parkia, ja sitä paitsi melko hyvää sellaista.
Bändi ei tukeudu liiaksi menneisyyteensä, muttei myöskään unohda sitä. Se rohkenee olla hieman alternativea, jonkin verran nu-metalia, vähän elektronisempaa rockia tai ihan vain suoraviivaisen tarttuvaa poprockia. Jyrkimpien äärilaitojen uupuminen on aluksi puute, mutta pian se osoittautuu vahvuudeksi.
Tämä porukka on ollut aina parhaimmillaan luottaessaan tarttuvan ja melodisen biisinkirjoituksensa ohella raskaaseen dynamiikkaan. Mike Shinodan ja uuden äänen Emily Armstrongin yhteispeli tukee tätä ajatusta. Laulajakaksikko tulittaa kaikkien riffien, säksätyksien ja melodioiden joukkoon sekä emoa että raivoa.
Eniten hämmentää, että levy vaikuttaa loppuvan 32 minuutin kestonsa jälkeen joka kerta kesken ja sisältää silti myös fillereitä. The Emptiness Machine, Heavy Is the Crown, Two Faced ja IGYEIH lupaavat paljon, kun taas Cut the Bridge, Over Each Other ja Overflow putoavat auttamatta kyydistä.