Sub Popin laajasta katalogista pompsahtaa silloin tällöin helmiä, kuten keväällä ilmestynyt Husky-yhtyeen Forever So osoitti. Jo kymmenen vuoden ikään ehtinyt Jaill ei sen sijaan vieläkään liiemmin vakuuta, vaikka periaatteessa kaikki hyvät palikat ovatkin olemassa: hieman The Shins -tyyppinen horjuvan sympaattinen soundi, näennäisen hyvät melodiat ja luonnollisen kotikutoinen tuotanto. Perusvarmaa Sub Pop -laatua siis, mutta ei paljon enempää.
Yksi Jaillin ongelma on, että samaa latua tallaavia bändejä alkaa jenkeistä tulla äyräidenkin yli. Kun kilpailu kovenee, nousevat pienet erot entistäkin tärkeämpään asemaan. Se pienikin spesiaalijuttu voisi nostaa Jaillin esiin massata, mutta ainakaan Traps ei tätä tuo esille. Ehkä myös Sub Pop voisi miettiä, kannattaako sen haalia kaikki nukkavierua indietä soittavat pohjois-amerikkalaiset bändit talliinsa vai keskittää tarmonsa muutamiin todellisiin lahjakkuuksiin.
Toisaalta niin kauan kuin Sub Popin ”harkittu haku-ammunta” tuottaa esiin Huskyn ja King Tuffin tasoisia tekijöitä, niin miksi valittaa. Kyllä jonoon yksi Jaill mahtuu kehittymään.