JEFFERSON AIRPLANE: Takes Off

San Franciscon hippivuosien ja happorock-bändien ajatteleminen aiheuttaa nuoremmille sukupolville lähinnä naurunpyrskähdyksiä. Pinnalliseen mystiikkaan ja aistien "vapauttamiseen" perustunut hippi-ideologia oli kieltämättä varsinaista huuhaa-puuhaa, mutta sen siivellä tehtiin hetkittäin myös tyylikästä ja yllättävän hyvin kulutusta kestävää musiikkia. Yksi aikakauden tärkeimmistä yhtyeistä oli yhdessä Grateful Deadin kanssa Haight-Ashburyn valtiaana häärinyt Jefferson Airplane, jonka neljä ensimmäistä pitkäsoittoa julkaistaan nyt tyylikkäästi remasteroiduissa uusiokuoseissa. Kirjavasta tasostaan huolimatta levyt kertovat vuosista 1966-68 paremmin kuin useimmat ajan patinoimat ja huumehöyryjen kyllästyttämät aikalaismuistelot. Siis, totaalisia ylilyöntejä, päämäärätöntä sekoilua ja muka-taiteellista avantgardea – kyllä, pitää paikkansa. Mutta myös muutama täydellinen popsingle ja kaksi klassikkoalbumia.

Jefferson Airplane Takes Off on kelvollinen pelinavaus. Blues- ja folk-vaikutteista rockia veivaava bändi ei vielä loista omaperäisyydellä, mutta niputtaa alan kliseet varsin toimivaan pakettiin. Yhtyeen voimahahmo ja pääasiallinen biisinkirjoittaja Marty Balin vastaa debyytin lauluosuuksista lähes yksin, vaikka useissa historiikeissä tähän rooliin on tuputettu Signe Toly Andersonia.

Surrealistic Pillow on bändin ehdottomasti tunnetuin pitkäsoitto. Keväällä 1967 julkaistun levyn myötä Jefferson Airplane otti merkittävän loikan eteenpäin, niin taiteellisesti kuin kaupallisestikin. White Rabbit – ja Somebody To Love -hittien vetämänä peräti jenkkilistan kolmoseksi kivunnut Surrealistic Pillow kuuluu vuoden 1967 klassikkolevyjen raskaaseen sarjaan Sgt. Pepperin, Pet Soundsin, Forever Changesin ja The Zombiesin Odessey & Oraclen rinnalle. Levyn upein hetki on Marty Balinin haikea Comin' Back To Me, joka yksistään riittää selittämään levyn ansaitsemat viisi tähteä.

Kun menestynyt yhtye yrittää kääntää hyväksi havaittua linjaansa radikaalisti poikkeavaan suuntaan, ovat tulokset yleensä katastrofaalisia. Esimerkkejä löytyy rock-historiasta pilvin pimein, mutta Jefferson Airplanen kolmoslevy After Bathing At Baxter's on yksi osuvimmista. Jo yksi popmusiikin kirjoittamattomista säännöistä sanoo, että bändi, jolle levy-yhtiö antaa vitusti rahaa, huumeita sekä rajattomasti studioaikaa, ei voi tehdä hyvää levyä. Kaiken huipuksi Airplanen uudet biisit eivät olleet lähellekään valmiita ennen studioon sulkeutumista. Tuloksena syntyi epämääräistä jamittelua, "muodikkaita" äänikollaaseja ja LSD-vaikutteista ulinaa – kasa paskaa. Ainoastaan Jorma Kaukosen sorvaama Hendrix-vaikutteinen The Last Wall Of The Castle saa synninpäästön.

Kaikkien onneksi seuraava tuotos Crown Of Creation oli veistetty eri puusta. Fantasiamaailmaan kurottava Lather ja saumaton Kantner/Balin-yhteistyö In Time tuuppaavat levyn heti alusta hyvään vauhtiin. Seestynyt tunnelma ja kauniit melodiat tekevät Crown Of Creationista toisen suuren Jefferson Airplane -albumin. Tekniseltä toteutukseltaan se on jopa Surrealistic Pillow'ta parempi, mutta ilman samanlaista vimmaa ja äärimmäisyyden tunnetta.

Kaikilta neljältä levyltä löytyy runsaasti bonusmateriaalia, mielenkiintoisimpana Slickin Crown Of Creationille yhdessä Frank Zapan kanssa kirjoittama Would You Like A Snack -hupailu. Useat hitit tarjoillaan myös sekä mono – että stereo-versioina.