Näitä kaveruksia kohtaan tuntee sympatiaa. Jimmy Eat Worldin musiikissa on käytetty julmetusti rakennuspalasia collegerockista indien kautta nyt käsistä karanneeseen emobuumiin. Silti Jim Adkinsin kirjoittamia ja laulamia kappaleita ei voi sekoittaa mihinkään toiseen kokoonpanoon. Samalla kun kokonainen jenkkimuusikoiden sukupolvi kampaa tukkaansa väärinpäin, Jimmy Eat Worldin peruspulliaiset pönöttävät promokuvissa kahden päivän sänki naamassa.
Pitkään tahkonnut yhtye valloitti täydellisellä indierock-albumilla Bleed Americanilla (2001), mutta tarkempi perehtyminen uraan on paljastanut sen onnenkantamoiseksi. Kolmen vuoden takaisella Futuresilla oli vielä yksittäisiä napakymppejä. Silti tuntui, että yhtyeen kiivain luomisvoima oli ehtynyt.
Chase This Light on edeltäjäänsä tasapainoisempi, mutta bändi on jämähtänyt nyt liian pitkäksi aikaa samaan ruutuun. Asemasodan poteroista Jimmy Eat Worldia ei kaiva edes studion kaapista löytynyt Butch Vig. Tuskinpa kukaan silti julkaisee tänä vuonna yhtä hellyyttäviä kappaleita kuin epäsynkassa kulkevien jousien säestämä Gotta Be Somebody´s Blues tai ihastuttavan tönkösti junttaava Feeling Lucky.
