Joe Henry tunnetaan arvostettuna tuottajana ja Madonnan siskonmiehenä. Hyllyssäni on lukuisia Henryn tuotannollisen luovuuden ilmentymiä, mutta olen välttynyt miehen omilta albumeilta kuin ihmeen kaupalla, vaikka kyseessä on jo hänen yhdestoista soololevynsä. Kuulokuvat vakuuttavat siinä määrin, että hankin aiempia tuotoksia sitä mukaa, kun niitä tulee kohtuuhintaisina vastaan.
Pakottava keräilykutsumuskin saattaisi viritä, jos Henry laulaisi rahtusen persoonallisemmin. Nuorehkon Tom Waitsin ja iättömän Randy Newmanin välille sijoittuva ulosanti on kyllä puhuttelevaa ja musikaalista. Se houkuttelee kuuntelemaan painokkaita sanoituksia tavallista tarkemmin. Myös Marc Ribotin rosoisesti herkkä kitaransoitto viittaa Waitsin suuntaan. Koko seitsenmiehinen orkesteri soittaa niukasti ja tyylikkäästi. Harvoin ja harkitusti se lähentelee jylhää mahtailua.
Blood Form The Storm ei ehkä sisällä varsinaista hittimateriaalia, mutta ikiaikaisesta bluesista ammentava Death To The Storm saattaa houkutella epäilijän näykkäämään syöttiä. Punaisen langan löydyttyä levy kuulostaakin koko ajan kiinnostavammalta. Kansissa komeilevat Eugene Smithin mustavalko-otokset 50-luvun Pittsburghista käyvät yksiin musiikin kanssa.
