JOSH RITTER: The Beast In Its Tracks

Arvio julkaistu Soundissa 4/2013.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

JOSH RITTER
The Beast In Its Tracks
Yep Roc

Josh Ritter palaa jälleen akustisempiin soundeihin ja henkilökohtaisempiin lauluihin bändipainotteisten ja historiallisia tarinoita kertovien albumien jälkeen. Kolmesta aiemmasta levystä julkaistut deluxe-versiot ovat tosin tuoneet kiitettävästi esiin Ritterin intiimimmän soolotyöstön vahvuuksia demo- ja liveäänityksillä. The Beast In Its Tracks on omassa tyylilajissaan vähintään yhtä vaikuttava ja hieno kuin monipuolisempi ja soundeiltaan tanakampi edellinen merkkiteos So Runs The World Away (2010). Kun Ritteriä aluksi verrattiin Dylaniin, Coheniin tai Van Zandtiin, nyt lauluääni tuo mieleen Paul Simonin ensimmäiset itsetutkistelevat soololevyt, vaikka mukana ei olekaan edellisen levyn simonilaisia etnosävytyksiä.

The Beast In Its Tracks saa suuren osan inspiraatiostaan avioeron tuskasta, mutta Ritter on malttanut odottaa teiden erkanemisen tuottaman vihan ja hämmennyksen asettumista. Hän ei levyttänyt katkerimpia erolaulujaan lopulta lainkaan, väisti henkisen ala­mäen tyypillisimmän renttuvaiheen ja ryhtyi toimeen vasta uuden suhteen tasattua elämäntilanteen. Niinpä sielukkaat laulut ovat miellyttävän levollisia ja verkkaisia, musiikissaan hyvin tarkasti painotettuja ja niin sanottuja tavallisia tarinoita toiveikkaampia. Jos alussa unettomuutta tuottaa vielä pahaenteinen Evil Eye -katse, sen varjosta valkenee ennen pitkää aidon onnellinen Joy To You Baby -tunne, joka koskee meitä kaikkia.

Lisää luettavaa