Mitä monipuolisuuteen ja musiikkityylien hallintaan tulee, Josh Ritter on yksi mielenkiintoisimmista ja hienosäätöisimmistä laulaja-lauluntekijöistä. Hän on tehnyt teemallisempiakin levyjä, mutta So Runs The World Away on kuin rikas kokoelma pienempiä teemoja, jotka muotoutuvat laulu kerrallaan. Silti albumi ei menetä yhtenäisyyttään, vaan antaa elämysten velloa onnistuneesti tunnelmasta, musiikillisesta periodista ja erilaisista soitinnuksista toisiin. Ne saattavat jopa iskeä toisiaan vasten, mutta eivät koskaan tahattomasti. Sävellykset ja sanoitukset ovat vahvoja, herkkiä ja erinomaisesti hallittuja, olipa taustana progeballadi, irlantilainen marssi, folk-pastissi tai mikä tahansa rockin ja trubaduurimusiikin yhdistelmä.
Hyvänä ja eläytyvänä laulajana Ritter nousee haluamallaan tavalla sovituksista esiin ja levittää musiikilliset maalauskankaansa ja väripalettinsa ydinlaulun ympärille. Tuottajan roolissa häärii orkesterin kosketinvelho Sam Kassirer, jonka panos albumilla on hyvin merkittävä, vaikka hän vain tekisi todeksi maestron luovia ratkaisuja biisirakenteiden ja sävytysten suhteen. Välillä mieleen nousevat Don McLeanin hillitysti laajennetut orkestraatiot, välillä Paul Simonin etnomusiikilliset höystöt. Murhaballadit Delia’s Gone ja Stagger Lee yhdistetään sävähdyttävän tehokkaaksi rock-folkiksi.
Ei ole epäilystäkään, etteikö näin taitavasti varioitu levy kestäisi hyvin aikaa ja uusiutuvia kuunteluja.