JUHANI: Älä totu liikaa

Arvio julkaistu Soundissa 08/2004.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.
Typistämisen tyly logiikka on hiljaa hiipinyt määrittelemään Juhanin musiikkia. Se on vaikuttanut ratkaisevasti kerrontaan. Toisinaan toisto on johtanut hienon kappaleen umpikujaan, saavuttanut pysähtyneen tunnelman.

Arvio

JUHANI
Älä totu liikaa
Monsp

Typistämisen tyly logiikka on hiljaa hiipinyt määrittelemään Juhanin musiikkia. Se on vaikuttanut ratkaisevasti kerrontaan. Toisinaan toisto on johtanut hienon kappaleen umpikujaan, saavuttanut pysähtyneen tunnelman. Älä totu liikaa esittelee Juhanin tutkimassa tyyliään samoja keinoja käyttäen mutta sykähdyttävämmin tuloksin kuin alkuvuodesta julkaistu Pallo hukassa tai Uus tarina (2002).

Älä totu liikaa -levyn tunnusomaisin piirre on sen mietteliäs melankolia, joka saattaa Juhanin aikamatkalle vuosien taakse. Varhaisien töiden valloittava leikkisyys, terävänäköisyys ja aurinkoisuus saavat seurakseen avarasti kaikuvat luupit, akustiset kitarat ja slaavilaiset sävyt valaen tähän asti kenties moni-ilmeisimmän taiteilijakuvan persoonallisesta tekijästään. Lämminhenkisen albumin aihepiirit puhuttelevat Juhanin sanastoon tottuneita entuudestaan tutuilla sävyillä, viisauden sanoilla, arkipäiväisillä huomioilla ajankulusta, vanhenemisesta ja hyvästä palvelusta.

Älä totu liikaa -levyn hienoimmat hetket todistavat, kuinka Juhani onnistuu keskustelevalla lausunnallaan kääntämään vähäsanaisuuden vihjailevaksi, paikoin syvähenkiseksikin tekstiksi, jota siivitetään kevyellä ja karhealla äänimaailmalla. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa