Jukka Orma ei varsinaisesti ole pommittanut meitä omilla levyillä, vaikka on kantanut merkittävän korren muun muassa Sielun Veljien, Otto Donnerin ja Piirpauken kekoon. Orman oppivuodet on tänä vuonna 60 vuotta täyttävän kitaristin kolmas soolo ja todistaa taas Jukan kulkevan omia villisti mutkittelevia polkujaan.
Levyn 24 vuoden aikana kertyneiden biisien kuriton, herkullisen hurtisti humoristinen ja vapaalla Richterin asteikolla assosioiva näkökulma on siltä ajalta, kun Orma oli kirjaimellisesti maan psykedeelisin soittaja. Nythän hän ei ole vuosiin vetänyt mitään. Huvittavaa sikäli, että jostain syystä Jukan ääni on tässä enemmän ”savun kärventämä” kuin ennen. Piirre, joka vaatii itseltäni pientä totuttelua.
Rennon villisti kurvailevaan menoon on jäänyt karstaa myös Orman heitteille jääneeltä Voodoo Tango -vaiheelta, hyvällä tavalla. En tiedä hallusinoinko, vai onko kaiken pilvenkatkun alla väläyksiä myös Kaj Chydeniuksen tapaisista laululiikehtijöistä? Se on pikantti yhdistelmä Jukan hendrixiaanista, huikean elastisesti lennokasta ja efektejä kaihtamatonta kitarointia vasten.
Mittava eepos on tuotettu koskettimista vastaavan Roni Martinin kanssa elävällä in-your-face-otteella. Eeva Koivusalon ja Anssi Nykäsen rytmiryhmä svengaa suvereenisti niin Ihmisoikeuksien julistuksen kiperässä kokeellisuudessa kuin Kukkuluuruun hillittömässä beatlepsykoosissa. Kokonaisuus pysyy hyvin koossa, vaikka aukeilee kaleidoskooppimaisesti moneen suuntaan. Vakuutuksia tälle vuoristoradalle ei myönnetä, mutta perhoset vatsassa taataan
