JULIE DOIRON: I Can Wonder What You Did With Your Day

Arvio julkaistu Soundissa 3/2009.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Julie Doiron soitti aikoinaan bassoa indieyhtye Eric´s Tripissä. Omillaankin hän on ennättänyt tehtailla jo kymmenkunta levyä, mutta minulle hän on uusi tuttavuus. Kanadalaiseksi olisin häntä kuitenkin veikannut, sillä maan indie-monoliitin tekemiset soivat tätä nykyä niin tunnistettavasti.

Arvio

JULIE DOIRON
I Can Wonder What You Did With Your Day
Jagjaguwar

Julie Doiron soitti aikoinaan bassoa indieyhtye Eric´s Tripissä. Omillaankin hän on ennättänyt tehtailla jo kymmenkunta levyä, mutta minulle hän on uusi tuttavuus. Kanadalaiseksi olisin häntä kuitenkin veikannut, sillä maan indie-monoliitin tekemiset soivat tätä nykyä niin tunnistettavasti. Tämä merkillisesti kumuloituva synergia ilmenee Doironin tapauksessa naivistis-sensuellin tulkinnan sekä minimalististen ja rosoisten taustojen välisenä kontrastina. I Can Wonder What You Did With Your Day -levy muistuttaa esimerkiksi Cat Powerin tai Feistin alkuaikojen tuotoksista.

Muutamaa tähtihetkeä lukuun ottamatta levyä rasittaa nukkavieru ja välinpitämätön yleistunnelma, mikä johtuu pitkälti Doironin ponnettomasta laulannasta. Sävyjä ja luonnetta siinä selvästi on, mutta ihmeellisen vähän laulaja haluaa tuoda osaamistaan esiin. Tällainen pidätelty indie-estetiikka leimaa kiusallisesti myös kappaleita. Tekstit ovat suorasanaisia mutta turhan arkisia kuvauksia hengailusta, kamuista ja rakastumisista. Sävelmät ovat parin soinnun hahmotelmia, joita yritetään elävöittää kokeellisilla sovitus- ja tuotantoratkaisuilla. Ne ovatkin usein varsinaisia sävellyksiä kiinnostavampia.

Hieno ja harras Blue tuikkii muita kirkkaampana, kuin väärällä taivaalla.

Lisää luettavaa