KASABIAN: Velociraptor!

KASABIAN
Velociraptor!
Columbia

Kasabianin neljäs albumi on nimetty Jurassic Park -leffan pahojen dinosaurusten mukaan. Silti sen musiikki ei tunnu kovin vaaralliselta. Toisaalta eihän Jurassic Parkiakaan voinut ottaa kovin vakavasti.

Kitaristi Sergio Pizzornon johtamalla yhtyeellä on kova pyrky brittiläiseksi koko kansan rocksuosikiksi. Tähänkin asti Kasabianin levyt ovat myyneet Britanniassa käsittämättömän paljon ja Oasiksen hajottua on kaskessa yksi kanto vähemmän. West Ryder Pauper Lunatic Asylum -levyllä (2009) Kasabian yltyi kokeilemaan kykyjensä ja mielikuvituksensa rajoja, mutta Velociraptor!-kiekolla nelikko ottaa taka-askeleen.

Velociraptor!-levyllä esiintyvä bändi ei ole raju tai rohkea, mutta tyylinsä Kasabian on saanut kasaan. Tai itse asiassa Jesus Jonesia, Led Zeppeliniä, Oasista ja Queenia sotkeva musiikki soi kunnioitettavan tyylittömästi. Ja Pizzornon tekstit ovat vielä höperömpiä kuin Noel Gallagherilla Be Here Now -levyn aikaan – naiiveja The Beatles -viittauksia, kömpelöjä fantasioita, tökeröä huumeslangia ja keskenkasvuista pullistelua.

Vaikka ohjelmoidun säkätyksen ja kitararockin liitto ajoi seinään jo 1990-luvulla, Kasabian uskoo siihen yhä. Edellisellä kierroksella Dan The Automator ohjasi yhtyeen mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta tällä kerralla tuottajan vaikutus jää arvoitukseksi. Ehkä Re-wiredin funky bassottelu? Tai Neon Noonin synteettinen väreily?
Levyn varminta hittiainesta edustaa Days Are Forgotten -single, jossa on ainesta keskikokoiseksi anthemiksi. Jos yhtyeellä olisi Tom Meighania vähemmän laahaava laulaja, Kasabianin mahdollisuudet kotisaaren ulkopuolella paranisivat paljon.