Kastor on helppo lukea osaksi viime aikoina maailmalla siinneiden haastavien popyhtyeiden joukkoa. Suomessa progressiivisen ajattelutavan ja indie-estetiikan yhteenliittymästä ovat ammentaneet muiden muassa Sister Flo, Rubik sekä Underwater Sleeping Society, ja tämä on myös Kastorin musiikillinen viitekehys.
Radiohead ja Mew tulevat ensimmäisenä mieleen, vaikka antennit kuinka yrittäisi virittää toisille aaltopituuksille. Kun Lost Stationin pintaa raaputtaa, alkaa sieltä löytyä viitteitä myös vähemmän ilmeisiin postrock- ja americana-artisteihin. Pääpaino on kuitenkin koko ajan musiikillisissa synteeseissä ulospäin suuntautuneen viihdyttämisen sijaan.
Kastoriin tykästymistä vaikeuttaa aluksi hieman Matias Koposen kähisevä ja etäinen laulanta. Kokonaisuuden osat täydentävät kuitenkin toisiaan, ja Kastor paljastuu debyyttinsä perusteella varsin taitavaksi ja tyylitajuiseksi yhtyeeksi. Raukeasti poppaava I Don’t Smoke That Shit sekä huuruisesti eteenpäin paahtavat King Of The Modern Times ja Stop Stop ovat varsinaisia loistobiisejä.
Kastorilla on suomalaisiin kollegoihinsa nähden täysin yhdenvertaiset edellytykset saavuttaa kansainvälistäkin indie-suosiota. Toivotaan, että joku lopulta onnistuu siinä.