Aksimin Don Pappa -levyt ja Kemmurun Mite se teiä…? -kiekko ovat aika kovaa kamaa, joten odotukset olivat korkealla. Kehumatta paras -levy lunastaa ne helposti.
Aksim on yksi niistä tuottajista, joiden luulisi luupäisimmällekin rock-urpolle todistavan, että sekkarit ja sämplerit ovat soittimia siinä missä muutkin musiikin tekemiseen tarkoitetut mekaaniset koneet, kuten kitarat, bassot ja rummut. Jotkut osaavat soittaa, toiset eivät ja se tyyli on näpeissä – ei siinä, että osaa laittaa vehkeet päälle ja pyörimään. Kehumatta paras on mahtavan ilmava ja funkkaa rennosti, suuren maailman suomalaiseen tyyliin. Ja kertsit toimivat.
Läppiäkin voi kuunnnella ilman suomihoppiin niin usein kuuluvaa syvää myötähäpeää siitä, kun äidin voitelemia ranskanleipiä syövät pikkupojat heittävät gangstaläppää. Jodan, Aksimin ja vierailijoiden jutut kertovat suomalaisesta elämästä: turpaan tulee, jengi sanoo lande-spedeksi ja siitä kannattaa olla polleena, keikkoja ei riitä, rahaa ei tule, 00770 on läävä postinumero asua ja Juhalta rahan säätäminen on kovaa työtä.
Vierailijat on valittu hyvällä maulla. Varsinkin Hannibal ja Soppa ovat paikkansa lunastaneet. Normaalioloissa yli 70-minuuttinen räppilevy saa minut näkemään punaista, mutta tällä kertaa pitää siitäkin dogmasta kai luopua.
PS. Bill Haley rokkasi ympäri kellon, ei Buddy Holly.