KING´S X: Manic Moonlight

Liki 15-vuotisen levytysuran ja kahdeksan studiolevyn jälkeen on houstonilaistrioista varmasti se profiloitunein jälleen palannut sorvin ääreen. Tyylistään tinkimättömänä tunnettu King's X luottaa edelleen jo hyviksi todettuihin mausteisiin retrohtavassa keitoksessaan, jossa yhdistyvät niin rock ja blues kuin myös kevyehkö psykedelia ja löyhästi itään päin nojaavat sävelkulut. Ja hyvältähän tämä soppa maistuu jos makuun on ennättänyt päästä; basisti/laulaja Doug Pinnickin elämää nähnyt ääni on tällä kertaa pääosassa Manic Moonlightilla mikä saattaa tulla joillekin pettymyksenä syystä, ettei kitaristi Ty Taborin esittämiä viisuja kuulla levyllä laisinkaan. Sävellyspuolella liikutaan kuitenkin niin tutuissa tunnelmissa etteivät bändin vannoutuneet fanit varmasti joudu pettymään.
Soppakattilaan on kuitenkin livahtanut ylimääräisiäkin pöperöitä, jotka jättävät kitkerän jälkimaun. Ikään kuin ajan hermolla pysyäkseen on bändi päättänyt ympätä peräti seitsemään biisiin yhdeksästä melko tökerön kuuloisia luuppeja, jotka alkavat ärsyttämään ennen pitkää.
Trioformaattihan sallii luonnollisen tilan täyttämisen mutta kun Taborin kitaratkin ovat soundillisesti kutistuneet verrattuna entisajan Jabba The Hutin kokoisiin keppivalleihin, ei voi välttyä ajattelemasta konesäkätyksien olevan muuta kuin nopea kompromissiratkaisu. Ehkäpä tästä johtuen omassa lajissaan mainio rumpali Jerry Gaskill kuulostaa harmillisen pidättyväiseltä. Aika aikansa kutakin mutta ehkäpä King's X:n olisi kuitenkin syytä jälleen harkita ulkopuolisen tuottajan mukanaan tuomista, kuten esimerkiksi bändin erinomaiset kolme ensimmäistä levyä (Out Of The Silent Planet, Gretchen Goes To Nebraska ja Faith, Hope, Love) osoittavat.
Tällaisenaan Manic Moonlight pitää mukavaa jatkumoa yllä, toisinaan ilahduttaenkin, mutta tuon jatkumon soisi olevan pitkä ja ruusuinen vastedeskin ilman turhia krumeluureja hidastamassa matkaa.