KRISTIINA WHEELER: Sirpaleista koottu

Arvio julkaistu Soundissa 3/2012.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Pitkän uran kulisseissa tehnyt ja tv:n maagisen kosketuksen kautta laajemman yleisön tietoisuuteen kivunnut Kristiina Wheeler tuskin suunnitteli ensimmäisen suomenkielisen albuminsa kuulostavan tältä. Sirpaleista koottu on osoittelevasti nimetty, mutta helposti selviytymistarinaksi miellettävä omaelämäkerta.

Arvio

KRISTIINA WHEELER
Sirpaleista koottu
Universal

Pitkän uran kulisseissa tehnyt ja tv:n maagisen kosketuksen kautta laajemman yleisön tietoisuuteen kivunnut Kristiina Wheeler tuskin suunnitteli ensimmäisen suomenkielisen albuminsa kuulostavan tältä. Sirpaleista koottu on osoittelevasti nimetty, mutta helposti selviytymistarinaksi miellettävä omaelämäkerta. Sitä hersyvästi nauravaa ja räväkkää r&b-mimmiä ei tältä levyltä helposti löydä.

Wheelerin mitätöinti on helppoa, sillä sooloura ei lähtenyt englanninkielisellä debyytillä Hitchin To Helsinki (2008) lentoon eikä julkisuuden homssantuuksi leimautuminen ole omiaan keräämään uskottavuuspisteitä. Sen lisäksi Wheelerin teksteissä asioista kerrotaan arkisesti. Tunteita ei maalailla korulauseilla, vaan töksäytetään suoraan. Se ei kuitenkaan ole kehnoa tekstittämistä, vaan avoimuutta. Se myös sopii elämänmakuiseen kerrontaan paljon paremmin kuin iskelmän siirappiin takertuneet kielikuvat.

Koska kappaleet eivät ole kreisibailauksen taustamusaa, ei Wheelerin ilo ja räväkkyys pääse sen vaatimalla tavalla esille. Wheelerin savuisen tumma ääni värisee parhaimmillaan riipaisevasti, mutta yhdistettynä varman päälle sovitettuun nykypoppiin ei solistikaan erotu kilpailijoistaan, joita tälle tontille piisaa.

On helpottavaa, kuinka levyn varsinainen lopetusraita Vuoden tyttöystävä päästää lopulta irti tutun sekopäisen draivin. Vaikeudet on voitettu ja irrottelu voi jälleen alkaa!

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa