KUBE: Purppura

KUBE
Purppura
Monsp

Kube-nimellä räppäävä Jussi Hauta-aho on 2000-luvun alkupuolelta toiminut suomenkielisen hiphopin parissa. Purppura on Kuben kolmas levytys Monsp Recordsille.

Harhaiselta kuulostavalla Kubella on persoonallinen flow ja kappaleita on väritetty mustalla huumorilla. Läpi levyn imitoidaan klubiräppihittejä ja käytetään autotunea, mutta vitsi käy vanhaksi nopeasti. Esimerkiksi Duuni ilahduttaa kuitenkin sen ilmiselvillä viittauksilla Lil’ Wayneen sekä Usherin takavuosien Yeah-hittiin.

Räpissä rahan kritisoinnilla on kautta aikain pyritty alleviivaamaan omaa “aitoutta”, mikä on tälläkin kertaa täysin tarpeetonta, mutta silti Purppuran keskeinen teema. Kyllästyttävää levyssä on myös genrelle tyypilliset infantiilit piirteet, jotka tuovat esiin suomalaisen hiphopin kasvukivut. Kirjoittamattomaksi säännöksi Suomessa tuntuu muodostuneen “kurota kohti sun unelmia” -henkiset kappaleet – ilmiö, jota Kuben levyllä edustaa Kuka sua ohjaa. Fintelligens rakensi jo 15 vuotta sitten ensimmäisen levynsä kokonaan tälle teemalle, ja Cheek tekee niin edelleen.

Kube on kantanut mökkiinsä liian monta kuutiota puuta ja pajautusanthemeineen Purppura on klaustrofobinen ja sisäänpäin kääntynyt, mutta artistilla ja hänen kavereillaan on epäilemättä ollut hauskaa sitä tehdessä.