Kynnet-kasettien biisit nyt myös lp:lle – Yhä maailman parasta lofi-jytää

Arvio julkaistu Soundissa 3/2017.
Kirjoittanut: Antti Granlund.

Arvio

Kynnet
...taas ne menee poks!
Joteskii Groteskii

Kirjoitin viime syksynä intohimoisen julistuksen, jonka mukaan Kynnet on maailman parasta lofi-jytää. Tuolloin parhaiten Love Sportista tutun Teemu Tannerin (Hopeajärvi, Teksti-TV 666) yhden miehen bändi oli juuri julkaissut kasetin …menee poks, jonka parin minuutin mittaiset rallit veivät sydämen mennessään. Nyt julkaistu virallinen debyyttialbumi on laajennettu versio siitä ja aiemmasta …taas ne -kasetista, ja onhan tämä yhä hurmaavaa kamaa!

Kynnet paukuttaa nopeaa, melodista, hauskaa, rytmikästä, tanssittavaa ja tarttuvaa musiikkia. Sanoitukset hymyilyttävät, vaikka ne usein kertovatkin särkyneistä sydämistä ja muista murheista. Soundillisesti liikutaan 70-lukulaisissa tunnelmissa, joskaan ei 70-luvun Suomessa aivan tällaista tehty. Voisi kuvitella, että esimerkiksi Virtanen olisi halutessaan kuulostanut samalta kuin Kynnet.

Tietysti jo lajityyppinsä puolesta …taas ne menee poks! on ennemminkin kasa biisejä kuin harkitusti rakennettu albumikokonaisuus. Mukaan mahtuu loistavuutta, mutta myös helposti ohitettavaa materiaalia. Mutta ne parhaat biisit, esimerkiksi Menettelee ja Tikusta asiaa ovat autotallisoundisesta poprockista pitäville sellaista ihanuutta, että heikoimpina hetkinä saattaa uskoa taivaan olevan olemassa.

Ja että se on hyvä paikka.

Lisää luettavaa