Levyarvio: Uusina painoksina julkaistut Chaos A.D. ja Roots muistuttavat, miten vallankumouksellinen yhtye Sepultura joskus oli

Sepultura
Roots
Roadrunner

YHTEISARVIO:

Chaos A.D. ★★★★
Roots ★★★★

Vaatii jo aika reipasta historian vääristelyä, ellei nosta Sepulturaa yhdeksi thrash metalin suurien nimien joukkoon 90-luvun taitteen molemmin puolin. Näkemyksen voivat allekirjoittaa esimerkiksi kaikki bändin vuosien 1991 ja 1993 Suomen-keikat nähneet. Beneath The Remainsia (1989) kireämpää vääntöä Brasiliasta Amerikkaan muuttaneet musikantit eivät voineet enää inhimillisesti tehdä, mutta koko maailman tietoisuuteen bändin singonneen Arisen (1991) jälkeen uroteot olivat vasta tuloillaan.

Näitä kahta käsittelyn alla olevaa albumia tarkastellaan yleensä metallin myöhemmän kehityksen kannalta. Rootsia (1996) pidetään yleisesti ensimmäisenä nu-metal-levynä. Se möyhensi suotuisan maaperän millenniaaliselle metallille. Tribaalirummutus on sukua vaikkapa Slipknotin perkussiosirkukselle, ja alavireinen möyrintä määritteli uusiometallin kitarasoundin.

Aivan liian usein vallankumouksellisen Rootsin varjoon jää sen edeltäjä Chaos A.D. (1993) Sillä yhtye ei vielä luopunut kaikista genrensä konventioista, mutta venytteli niitä lupaillen myöhemmin valloileen päässeitä ominaispiirteitä. Refuse/Resistiä räjähtävämpää avausraitaa ei tuolloin muulla thrash-levyllä kuultu.

Uudelleenjulkaisutuplat sisältävät remasteroidut albumit ja täyden setin bonussälää, joista etenkin Celtic Frost -cover Procreation (Of The Wicked) ja vuoden 1994 Minneapolis-live kertovat, missä tikissä Sepultura tuolloin oli.

Yhtyeen myöhemmistä vaiheista lienee viisainta olla sanomatta mitään.