SEPULTURA: A-lex

SEPULTURA
A-lex
SPV

Koska vuoden yllättäjän tittelistä ei vielä tammikuun puolivälissä kilpaile kovinkaan moni orkesteri, Sepultura menee tässä vaiheessa heittämällä ehdokaslistan kärkeen. Kun yhtye, jolta en odottanut enää yhtään merkkitekoa, julkaisee aidosti mielenkiintoisen levyn, nostattaa tapaus yleensä pari kulmakarvaa ja pitää ne hetken myös ylhäällä.

Rakenteellisesti A-lex on hyvin samankaltainen kuin Dante XXI (2006), mutta muuta yhteistä näillä perättäisillä konseptilevyillä ei juuri ole. Kellopeli Appelsiini -teokseen perustuva albumi on musiikillisesti yhtä hämmentävä kuin aihepiirinsä, eikä sitä voi suoraan verrata yhteenkään Sepulturan aiempaan julkaisuun. Yhdistelemällä kierosti jotakin Fear Factoryyn, Celtic Frostiin ja Sepulturaan itseensä viittavaa kokoonpano onkin onnistunut löytämään juuri sen reseptin, jolla Derrick Greenin ääni saadaan vihdoin istutettua oikeaan ympäristöön. Eihän sitäkään tarvinnut odottaa kuin 12 vuotta.

Dynaaminen A-lex on riffimateriaalinsa puolesta tavanomainen, mutta kokonaisuutena poikkeuksellisen kiehtova teos. Sellaisia ei tehdä usein. Loppumetreillä tapailtu Beethovenin yhdeksäs on sekin perusteltavissa, vaikka musiikilliseen ideaan se ei oikein sovikaan.