Levyarvio: Air-yhtyeestä tuttu JB Dunckel näyttää, kuinka eskapismin mestari saa kuulijan unohtamaan arjen ahdistuksen

JB Dunckel
H+
Sony

JB Dunckel palauttaa sooloartistina mieliin ne ajat, jolloin popmaailma rakastui Air-yhtyeen sielukkaaseen aikakoneiluun. Reilun parinkymmenen vuoden takaa tutut vahvuudet pärähtävät kasvoille kautta kuohkeasti soivan H+- kokonaisuuden. Naivistiset menneisyyden tulevaisuustunnelmat filtteröityvät edelleen pettämättömän tuotantovainun ja tyylitajun läpi ihanaksi synteettiseksi korvakarkiksi.

Vanhan Air-tuotannon lämmin tuhnuisuus ja elektronisen popin varhaisvuosista muistuttava lievä rosoisuus on siistiytynyt miljoonaluokan soundiksi. Jean-Benoît on saanut kaikki haluamansa lelut ja myös tietotaidon tihkuvimpien synafantasioidensa toteuttamiseen.

Ranskalaisaksentilla lauletut puoliälyttömät lyriikat leijuvat infantiiliuden ja rakastettavan höpsöyden auvoisella välivyöhykkeellä. Jos taitava koomikko saisi tehtävän parodioida lievästi niksahtaneella eroottisella latauksella silattua ranskalaista elektronista poppia, voisi tulos olla aika lähellä Love Machine -kappaleen murteellista mehustusta. Lievä koominen kierre – tahallinen tai tahaton – tekee terää Dunckelin suurisydämiselle luksusälyttömyydelle. Eskapismin mestari saa unohtamaan arjen ahdistuksen ja samaistumaan pinnalta katsoen täysin keinotekoiseen hörhellykseensä. Tällä kitsch-monumentillä on sielu.