Viime vuodet lienevät olleet onnellisia 22-Pistepirkon leirissä. Kun emoyhtyeen riitaisa hajoaminen irrotti muusikot häijyksi lukkiutuneesta dynamiikasta, vapautui tilaa ja energiaa uuden etsimiselle. Seurauksena on syntynyt joukko paineettomia projekteja, jollaiseksi voi lopulta laskea Pirkkojen tuoreen paluunkin.
Vapautuneisuus leimaa myös Asko Keräsen ja Kati Salon hitaasti kypsynyttä pitkäsoittoa. Akustinen, vähäeleisesti sovitettu albumi on täynnä pieniä, kutkuttavasti kehittyviä kappaleita, joita kaksikko tulkitsee vuoroin hartain, vuoroin haltioitunein mielin. Musiikki kumpuaa odotetusti bluesin ja folkin välimaastosta, mutta vaikka elementit ovat ilmeisiä, ei levy kuulosta liian mukavuudenhaluiselta. Mutkaton tunnelma kannattelee lauluja silloinkin, kun taiteilijoille kelpaavat helpot ratkaisut.
Levyn päätteeksi pöytään lyödään kortti, joka on pilkottanut hihasta koko ajan. Espe’s Taxi 74 listaa yönsinisen sointupohjan päälle tukun viittauksia 22-Pistepirkon historiaan. Vaikka sanoitukseen ujutetut coma moonit, coffee girlit ja frankensteinit kertovat Askon seuraavien askelten suunnan, eivät ne kyseenalaista tämän hankkeen arvoa. Pikemminkin ne osoittavat, että kaikki mahtuvat seisomaan rinnakkain, ihmiset ja musiikki. Tukemaan ja täydentämään toisiaan.